sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Katainen lupaa kevennyksiä tuloveroon

13.11.2007 21:00

Sirpa Räihä / HS

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen haluaa julkisen talouden ylijäämän yltävän 3,5 prosenttiin bkt:sta vaalikauden loppuun mennessä.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen haluaa julkisen talouden ylijäämän yltävän 3,5 prosenttiin bkt:sta vaalikauden loppuun mennessä.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) lupaa tuloveronkevennyksiä vuonna 2009 ja varoittaa Suomen julkisen talouden ylijäämän supistumisesta.

Veronkevennykset kohdistuvat kaikkiin tuloluokkiin, mutta Katainen ei määrittele niiden profiilia sen tarkemmin.

Suomen julkisen talouden ylijäämän pitäisi yltää puolestaan vaalikauden loppuun mennessä 3,5 prosenttiin Suomen bruttokansantuotteesta.

Jos tähän "kovaan tavoitteeseen" ei päästä, Suomi "joutuu krooniseen velkakierteeseen, josta me emme selviydy", Katainen sanoo.

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) johtaman hallituksen viime keväänä sovitussa hallitusohjelmassa todetaan, että "työllisyyden edistämiseksi tuloverotusta kevennetään".

Hallitusohjelman lupauksista huolimatta tuloveronkevennyksistä ei ole päätetty mitään.

Kataisen mukaan tämä johtuu siitä, että hallitus ei ole halunnut lisätä ihmisten ostovoimaa nykyisessä suhdannehuipussa, joka on näkynyt isoina palkankorotuksina ja hintatason yleisenä nousuna.

Luvatut kevennykset tehdään hallituskauden puolivälissä, Katainen sanoo. "Lähtökohta on se, että tuloverotusta kevennetään kaikissa tuloluokissa, eikä progressiota haluta kiristää, mutta veronkevennysten profiilista ei ole sen tarkempaa päätöstä."

Veronmaksajien keskusliitto julkaisi lokakuussa jokavuotisen tutkimuksen, jossa verrataan Suomen tuloverotusta muiden teollisuusmaiden verotukseen.

Tutkimuksen mukaan Suomessa verotetaan yli keskituloista työntekijää 3,4–6 prosenttiyksikköä enemmän kuin Euroopan maissa keskimäärin. Ero on Kataisen mukaan fakta, ja sen vuoksi "kevennyksiä on syytä jatkaa".

Vaikka kevennykset toteutuisivat, Suomesta ei tule koskaan Kataisen mukaan tuloverotuksen osalta kaikkein houkuttelevinta asuinmaata. "Meidän yhteiskuntamme perustuu niin paljon toisille asioille. Me emme tulisi toimeen maailman alhaisimmalla verotuksella", hän sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.