Kataisen talouspoliittinen haastattelu kokonaisuudessaan

Helsingin Sanomat haastatteli valtiovarainministeri Jyrki Kataista (kok) maanantaina 12. marraskuuta kello 9.

Euro on vahvistunut 12 prosenttia kuluvan vuoden alusta lähtien suhteessa dollariin. Euroopan työnantajajärjestön Businesseuropen mukaan euron 1,40 dollarikurssi merkitsee kipurajan ylittymistä ja sitä, että vahva euro on suurin ensi vuoden talouskasvua uhkaava tekijä. Oletteko samaa mieltä?

Tämä on valitettavasti sellainen asia, jota en halua kauheasti kommentoida. Uskon, että tämä teema tulee tänään (Katainen matkusti haastattelupäivän 12.11. iltapäivällä Brysseliin) euroryhmässä esiin lähinnä siitä näkökulmasta, kun komissio, keskuspankin pääjohtaja ja valtiovarainministerit keskustelevat, miltä talous näyttää tulevan vuoden aikana. Tunnistan tietenkin nämä ongelmat esimerkiksi suomalaisen metsäteollisuuden kannalta. Metsäteollisuus on kertonut, että vahva euro vaikeuttaa niiden kilpailukykyä. Tämä on helppo uskoa, kun katsoo paperin markkinoita. Toisaalta taas vahva euro vaikuttaa siihen, että öljyn hinnan nousu ei näy Euroopassa niin vahvasti hintoja nostavana tekijänä. Voisi sanoa näin, että valuuttakurssit vaihtelevat. Meidän on vain pakko pärjätä. Euroopan täytyy olla kilpailukykyinen rakenteeltaan niin että valuuttakurssien vaihtelut eivät aiheuta kohtuuttomia ongelmia.

On teistä mielekästä, että esimerkiksi Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy painostaa Euroopan keskuspankkia valuuttakurssikysymyksen johdosta?

Se kuuluu ehkä ranskalaiseen tapaan keskustella ja ranskalaiseen perinteeseen, jossa poliittisella ohjauksella on vahvat perinteet. Ranska on perinteisesti edustanut sitä linjaa, että Euroopan keskuspankkia pitäisi voida johtaa poliittisesti. Oikeastaan kaikki muut ovat toista mieltä. Keskuspankille halutaan itsenäinen rooli ihan vakauden aikaansaamiseksi. Suomen kannalta voidaan nähdä, että itsenäinen keskuspankki on parempi kuin poliittisesti ohjattu keskuspankki. Jos esimerkiksi Suomen ja Ranskan edut olisivat vastakkaiset, niin kumman kannalta poliittisia ohjeita annettaisiin, Suomen vai Ranskan? Kun keskuspankki on itsenäinen, se tuo ennustettavuutta jokaiseen jäsenmaahan, eli kaikilla on samat pelisäännöt.

Voiko tämän summata, että teidän viestinne on "Jättäkää EKP:n itsenäisyys rauhaan varsinkin valuuttakurssipolitiikan osalta"?

Kyllä.

Ecofin-kokouksessa keskustellaan myös Euroopan kilpailukyvystä ja verotuksesta. Puhutaan kilpailukyvystä aluksi. Mitkä ovat Euroopan kilpailukyvyn kolme suurinta heikkoutta verrattuina Yhdysvaltoihin ja suuriin kehittyviin talouksiin kuten Kiinaan?

Eurooppa tulee pärjäämään sillä, että meillä tehdään suurempia satsauksia tutkimukseen ja kehitykseen ja ylipäänsä tieteen laadun vahvistamiseen. Se on nyt heikkous verrattuna Yhdysvaltoihin, ei niinkään vielä Kiinaan. Toinen kysymys on yrittäjyys. Erityisesti Yhdysvaltoihin verrattuna Euroopassa tarvitaan vahvempaa satsausta yrittäjyyden edellytysten vahvistamiseen. Tarvitaan halua yrittää, menestyä ja onnistua ja matalampaa kynnystä lähteä yrittäjäksi. Kolmas ihan selkeä fakta, jossa Eurooppa on vahvasti jäljessä Yhdysvaltoja samoin kuin Kiinaa, on väestön ikääntyminen. Yhdysvalloissa syntyvyys ja väestön keski-ikä ovat aivan toista luokkaa kuin Euroopassa. Samoin Kiinassa riittää työtä tekevää väestöä paljon, paljon enemmän kuin Euroopassa. Me joudumme tässä muutenkin kovassa kilpailussa tekemään toimenpiteitä, jotta tämä biologiasta johtuva haitta voitaisiin eliminoida.

Tieteen vahvistamiseen liittyy Suomessa innovaatio- tai huippuyliopiston perustaminen. Kannattaako tätä hanketta viedä eteenpäin, ja miten sen rahoitus pitäisi järjestää? Valtiollahan on muheva potti Fortumin ja vaikkapa Neste Oilin osakkeita. Näitä osakkeita voisi myydä ja luovuttaa myyntituloja innovaatioyliopistoa hallinnoimaan suunnitellulle säätiölle.

Meillä on erittäin vahva poliittinen sitoutuminen innovaatioyliopiston perustamiseen. Pidän sitä henkilökohtaisesti erittäin hyvänä hankkeena. Parasta siinä on tämä uusi hallintomalli, yksityisoikeudellinen säätiö. Tosin muillekin yliopistoille tulee mahdollisuus muuttaa hallintomallinsa joko säätiömuotoiseksi tai julkisoikeudelliseksi oikeushenkilöksi. Kaikissa yliopistoissa tapahtuu enemmän tai vähemmän samankaltaista kehitystä. Tulee autonomia taloudessa ja hallinnossa. Innovaatioyliopistossa on kolme loistavaa seikkaa. Ensiksi: ajatus on lähtenyt kolmen yliopiston sisältä. Eli muutosvoima ja -halu ovat yliopistoissa itsessään. Toinen hyvä puoli on se, että ensimmäistä kertaa yksityinen sektori haluaa tulla mukaan yliopistokentän vahvistamiseen niin merkittävällä tavalla kuin nyt näyttää. Kolmas on se, että pidän valtavasti ajattelusta, jossa kulttuuriosaaminen, kaupallinen osaaminen ja teknologiaosaaminen pistetään saman katon alle. Nämä kaikki summattuna tässä on mahdollisuus erittäin hyvään kokonaisuuteen. Yhtä lailla pidän mahtavana uudistuksena Itä-Suomen liittoyliopiston perustamista. Siellä on samanlaista muutosvoimaa. Turussa on sitten oma konsortio. Nyt tapahtuu paljon yliopistokentällä, ja se on ihan oikein. Toivon, että uusi hallintomalli johtaisi siihen, että yliopistot suuntaisivat resurssejaan toisella tavalla ja tehokkaammin tulevaisuudessa kuin mitä ne tällä hetkellä tekevät. Kun toiminnallinen riippuvuus valtion rahoitukseen vähenee, yliopistoilla on mahdollisuus vahvistaa tiettyjä alueita ja priorisoida omaa toimintaansa johonkin. Tällä tulee olemaan – jos asiat tehdään hyvin – erittäin suuri vaikutus siihen, mikä on suomalaisen perustutkimuksen laatu ja mikä suomalaisen yliopistollisen opetuksen laatu. Innovaatioyliopiston rahoituksen liittyy kaksi elementtiä. Yksi on tämä säätiön pääomittaminen, jossa on mahdollista käyttää valtionyhtiöiden myyntituloja, mikäli sellaisia sattuu tulemaan.

Olisiko siis hyvä idea myydä valtion omistuksia?

Valtionyhtiöiden omistuksia pitää myydä hyvin pragmaattisesti. Emme päätä aluksi, paljonko rahaa tarvitaan. Niitä myydään, jos se on toiminnallisesti järkevää. Tämä on yksi vaihtoehto. Jos toiminnallisesti on järkevää myydä jotakin, niitä tuloja on mahdollista käyttää pääomitukseen. Haluan korostaa, että tämän yhden hankeen osalta valtio ei lähde myymään omaisuuttaan. Myyntipäätökset tehdään erikseen. Jos näin tapahtuisi, se olisi käytännössä valtion omaisuuden muuttamista uuteen muotoon. Siinä mielessä se voi olla ihan järkevääkin. Toinen kysymys on perusrahoituksen taso. Siinä meidän pitää katsoa innovaatioyliopiston tarpeita, mutta myös muiden yliopistojen tarpeita. Uuden innovaatioyliopiston muodostuminen ei voi olla muilta pois. Mutta tarvitsemme sellaiset perustutkimuksen resurssit, joilla laatua voidaan tehdä. Käytännössä tämä yliopistoremontti on filosofialtaan sellainen, että määrän sijasta keskitytään laatuun. Tällöin puhutaan varmastikin opiskelijamääristä, mutta myös siitä, kuinka monta opiskelijaa ja tohtoria halutaan milläkin alalla tehdä.

Mainitsitte hallinnollisen ja taloudellisen autonomian yliopistojen osalta. Voisiko samaa filosofiaa soveltaa siten, että kannustettaisiin ihmisiä ja yhteisöjä perustamaan yksityisiä kouluja, joissa lapset saisivat sellaista opetusta, jonka avoimessa yhteiskunnassa ihmiset parhaaksi katsovat?

Meillä perusopetus on jo rakenteeltaan erittäin hyvässä mallissa. Meillä sallitaan myös yksityiset oppilaitokset. Minusta tämä nykyinen järjestelmä on säilyttämisen ja kehittämisen arvoinen. Oppimistulokset ovat olleet erittäin hyviä. Kun katsoo muutaman vuoden takaista PISA-tutkimusta, yksi syy opetuksen laatuun on meidän yhtenäiskoulujärjestelmä. Opettajista on tullut fakiireja. Kun heidän täytyy ottaa huomioon erilaiset lapset, niin pedagogiikan taidot ovat kehittyneet poikkeuksellisen hyviksi. Sen takia on saatu keskimäärin hyviä tuloksia. Yhtenäiskoulu säilyy laadukkaana vain, jos opetusryhmät pysyvät riittävän pieninä. Ammattitaitoisella opettajalla on mahdollisuus huomioida eri tahtiin kehittyvät lapset, eri asioissa lahjakkaat lapset ja erityistä tukea vaativat lapset. Yksi perusasia, joka on jäänyt liian vähälle huomiolle, on se, että ikäluokkien pienenemisestä aiheutuvat valtionosuussäästöt ohjataan perusopetukseen. Vaalikauden aikana vuoteen 2011 mennessä tämä tarkoittaa 80:tä miljoonaa euroa. Kun oppilasmäärä vähenee, sama rahamäärä käytetään perusopetukseen. Sillä pyrimme nimenomaan pienempiin opetusryhmiin ja erityisopetuksen vahvistamiseen. Tämä on iso juttu, vaikka sitä ei pidetä poliittisesti mielenkiintoisena. Tämä on ollut selkeä arvovalinta. Se haluttiin tehdä hallitusohjelman kirjoittamisen yhteydessä.

Pitäisittekö sellaisesta ajatuksesta, että vanhemmille annettaisiin opetusseteli, jolla he saisivat viedä julkista rahaa sellaiseen kouluun, jonka he itse parhaaksi katsovat?

Mielenkiintoinen ajatus. En näe suurta tarvetta rahoituksen tai hallinnoinnin suurremonttiin perusopetuksessa. Meillä tehdään nyt jo asioita kustannus- ja laatutehokkaasti hyvällä tasolla. Sen sijaan, että käytettäisiin energiaa hirveästi järjestelmien uudistamiseen, niin pikemmin vahvistetaan tätä nykyistä hyvää järjestelmää.

Voidaanko teidän mielestä tuloveron käsite määritellä seuraavasti: "Tulovero on valtion ihmisiltä työnteosta perimä hinta tai maksu"?

Ei se ihan niin ole. Minusta parempi määritelmä on se, että tuloverolla pyritään keräämään rahaa kassaan, jolla tuotetaan palvelut ja turvallisuus. Tämä on se perusnäkemys.

Työntekijän näkökulmasta tulovero on kuitenkin maksu, jonka hän maksaa siitä, että hän tekee töitä. Valtio perii sen. Nykyisin tämä hinta on aika kova. Pitäisikö tätä maksua pienentää?

Pitää ehdottomasti. Keskeinen tulevaisuuspoliittinen työkalu on tuloverotuksen aito keventäminen tämän vaalikauden aikana. Siinä on sellainen arvopäämäärä, että Suomen tulevaisuus perustuu henkiseen pääomaan. Henkistä pääomaa voidaan vahvistaa vähintään kahta kautta. Ensimmäinen on hyvä koulutus. Toinen on kannustavuuden ja palkitsevuuden tunne, sellaisen yhteiskunnan luominen, jossa työnteko on aina kannustavaa ja palkitsevaa samoin kuin itsensä kehittäminen ja yrittäminen. Verotuksella voidaan osittain vaikuttaa tähän tunteeseen ja tällaisen yhteiskunnan syntymiseen. Osa ihmisistä voi omalta osaltaan miettiä, että vaikka tuloverotukseni olisi pienempi kuin nyt, niin en minä tekisi sen enempää töitä kuin tänä päivänä. Osa taas ajattelee, että voisin tehdä lisätöitä, jos siitä jäisi jotakin käteen. Tai osa ajattelee: ottaisin työtä vastaan, jos siitä jäisi käteen enemmän kuin tällä hetkellä. Uskon, että näissä molemmissa tapauksissa tuloveron keventämisen yhteiskuntaan tuoma lisäarvo on suurempi kuin sen veron menetys, mikä tehdään, kun verokantoja alennetaan.

Sitten on pragmaattinen syy. Kun tuloveroja kevennetään, se johtaa työllistymiseen äsken mainittujen lisäksi kahta muuta kautta. Kun ostovoima lisääntyy ja ihmiset voivat ostaa lisää palveluita, palvelualoille syntyy uusia työpaikkoja. Samoin palvelualoilla lisääntyvät tuottavuus ja innovaatiot, mitä enemmän palveluita käytetään. Syntyy uusia menestystuotteita.

Toisaalta kun työntekijä voi saada ostovoimaa käteensä muutenkin kuin korkeiden nimellispalkkojen kautta, niin se helpottaa työnantajaa työllistämään. Palkkakustannusten ei tarvitse olla niin korkeat. Halusin tietoisesti kertoa tämän filosofisen pointin. Veronkevennys ei ole meille arvopäämäärä, vaan se, mitä sillä saavutetaan. Katsotaan suomalaista taloushistoriaa taaksepäin. Meillä on vero- ja talouspolitiikkaa rakennettu teollistamisen näkökulmasta. On ajateltu, että vero- ja talouspolitiikan pitää vahvistaa Suomen teollisuutta, investointeja, Suomen teollisuuden kilpailukykyä. Toisarvoisena on sitten ollut henkisen pääoman kasvattaminen. Nyt meidän pitää tehdä ajatusmaailmassa hyppy ja siirtyä henkisen pääoman kasvattamiseen. Siinä tuloverotus on yksi keskeinen työkalu.

Hallitusohjelmassa todetaan, että "työllisyyden edistämiseksi tuloverotusta kevennetään". Tähän mennessä hallitukselta ei ole tullut johdonmukaisia aloitteita tai linjauksia varsinkin suhteellisen ankarasti verotettujen keski- ja hyvätuloisten tuloverotuksen keventämiseksi. Miksi ei?

Itse asiassa meillä on täysin johdonmukainen veropolitiikka. Ensiksi hallitusohjelmassa sanotaan, että tuloveroja tullaan keventämään aidosti runsaalla miljardilla eurolla, kun laskemme inflaation ja ansiotason noususta johtuvat kustannukset pois. Sanomme ohjelmassa, että veronkevennykset ajoitetaan siten, että ne eivät vaaranna talouskehityksen vakautta. Toinen päätös, joka on tehty, on että vaalikauden puolivälissä arvioidaan veronkevennysvara. Katsomme, kuinka paljon ansiotason kohoamisen kompensointi ja inflaatio ovat syöneet veronkevennysvaraa. Kuinka paljon on tarpeen korottaa veronkevennysvaraa. Kolmas seikka on se, että jos ensi vuodelle olisi tehty merkittävät veronkevennykset, se olisi kiihdyttänyt inflaatiota entisestään, koska palkkojen nimelliskorotukset näyttävät muodostuvan erittäin korkeiksi. Tämä ei olisi ollut palkansaajan eikä valtiontalouden kannalta mitenkään mielekästä. Suhdannetekijä kannattaa ottaa huomioon. Muuten toimisimme työtätekevien ihmisten etujen vastaisesti.

Toimivatko palkansaajajärjestöt työtätekevien ihmisten etujen vastaisesti, kun ne ahnaasti ajavat lävitse kovia nimelliskorotuksia, jotka voivat rapauttaa Suomen kilpailukykyä ja vaarantavat talouskasvua?

Toivon, että seuraavalla tulokierroksella päästäisiin maltillisempiin nimelliskorotuksiin. Fakta on se, että tämä korkeasuhdanteen jakso ei tule kestämään ikuisesti. Jos tuottavuus ei pysty kehittymään sitä luokkaa kuin mitä palkankorotukset ovat, niin tämän seurauksena lopputuloksena syntyy se, että Suomessa työpaikat vähenevät ja työttömyys lisääntyy tai suomalaisten yritysten työpaikat sijoittuvat muualle. Toivon ja vetoan vahvasti siihen, että seuraavalla palkkakierroksella olisi suurempi maltti ja haluttaisiin nähdä myös se vaihtoehto, että tuloveroja keventämällä palkansaaja voi saada saman ostovoiman kuin nimelliskorotuksella. Viime keväänä vastaus oli monelta työmarkkinajohtajalta, että tuloveronkevennyksillä ei ole mitään merkitystä nimellispalkkojen korotusvaateisiin. He olivat päättäneet etukäteen, että tällä kertaa haetaan korkeat nimellispalkkakorotukset. Ilmeisesti siitä syystä, että kun on pitkään jatkunut hyvä kasvu, niin halutaan nähdä korkeita nimellispalkkoja. Parin vuoden päästä ollaan viisaampia. Onko tuottavuus pysynyt palkankorotusten perässä? Toivon mukaan on pysynyt. Jos ei, niin sitten me näemme näiden ratkaisujen nurjan puolen eli huonon työllisyyden.

Palataan niihin ihmisiin, joilla on paljon henkistä pääomaa eli keski- ja hyvätuloisiin ihmisiin, joiden verotus on keskimäärin kovempaa kuin muualla Euroopassa. Onko heidän tuloverotuksen keventämiseksi jokin ohjelma, joka alkaa vuonna 2009?

Lähtökohta on se, että tuloverotusta kevennetään kaikissa tuloluokissa, eikä progressiota haluta kiristää, mutta veronkevennysten profiilista ei ole sen tarkempaa päätöstä. Mutta olennaista on se, että kaikissa tuloluokissa pystytään tuloveroa alentamaan. Kevennyksillä on eri funktio eri ihmisten kohdalla. Kaikkien pienituloisimpien kohdalla kysymys on työn vastaanottamisen kannusteista. Keskituloisten kohdalla ylipäänsä yritteliäisyyden ja työnteon palkitsevuuden lisäämisestä ja sitten suurituloisimpien samoista tekijöistä ja myös siitä, että onnistuminen on positiivinen arvo.

Veronmaksajien keskusliitto julkisti lokakuussa selvityksen, jossa verrataan Suomen tuloverotusta muiden kehittyneiden maiden tuloverotukseen. Tutkimuksen mukaan Suomessa verotetaan keski- ja hyvätuloisia työntekijöitä kireämmin kuin Euroopassa ja muissa teollisuusmaissa keskimäärin. Oletteko samaa mieltä tämän tutkimuksen kanssa?

Olen. Se on ihan fakta.

Julkisessa keskustelussa todetaan usein, että Suomeen pitäisi pystyä houkuttelemaan ulkomailta eri alojen osaamisen kärjessä olevia työntekijöitä. Tulevatko he Suomeen, jos he joutuvat maksamaan täällä paljon kovemman hinnan työnteostaan kuin muualla?

Se on varmasti potentiaalinen este, mutta se ei ole este kaikille. Kun tällaisessa avoimessa maailmassa ihminen perheineen miettii, missä hän töitä tekee, ja saa useampia tarjouksia eri maista, ihminen katsoo kokonaisuutta. Siinä yhtenä osana on palkka ja siitä käteen jäävä osuus. Jotkut arvioivat lastensa kannalta mielekästä kasvuympäristöä. Mutta ehkä se keskeisin tekijä, jos vaikka puhutaan huippututkijoista, on se ympäristö, missä hän voi tutkimustaan tehdä. Onko ympäristö tieteellisesti ja tutkimuksen teon kannalta mielekäs ympäristö? Maailman huippuluokan tutkija menee harvoin sellaiseen yliopistoon, jossa hän joutuu aloittamaan A:sta rakentamaan ylös jotain tutkimuslaitosta, vaan hän menee sinne, missä resurssit ovat jo kohdallaan ja missä hän voi saada itselleen intellektuellista lisäarvoa. On useampia tekijöitä, jotka ihmisen sijoittumiseen vaikuttaa. Mutta kun verotusta katsotaan, on tästä näkökulmasta ihan mielekästä, että verotusta kevennetään. Suomi ei koskaan tule olemaan verotuksen osalta se houkuttelevin maa. Meidän yhteiskuntamme perustuu niin paljon toisille asioille. Me emme tulisi toimeen maailman alhaisimmalla verotuksella.

Vaikka ei puhuttaisi maailman alhaisimmasta verotuksesta, niin Veronmaksajien keskusliiton selvityksen mukaan Suomessa verotus on keskimäärin 3,4–6 prosenttiyksikköä korkeampaa kuin Euroopassa. Kyllähän on tässä vielä monta aika monta prosenttiyksikköä keventämisen varaa.

On siinä tekemistä. Sen takia kevennyksiä on syytä jatkaa.

Hallitus on ilmoittanut, että ruoan arvonlisäverotusta kevennetään vuonna 2009. Samaan aikaan ylipaino on noussut kansanterveydelliseksi ongelmaksi, ja esimerkiksi Helsingissä julkisissa ilmoituksissa ihmisiä valistetaan ostamaan elintarvikkeita harkitummin, jotta niin suuria määriä ruokaa ei päätyisi jätteeksi. Mitä järkeä on tällaisessa tilanteessa kannustaa ihmisiä ostamaan lisää ruokaa?

En usko, että ihmiset ostavat lisää ruokaa muuta kuin ne, jotka aidosti sitä tarvitsevat. En oikein jaksa uskoa siihen, että tämmöisille keski- tai hyvätuloinen ostaisi hinnan vuoksi enemmän ruokaa. Kysymys on käytännössä siitä, mitä syö. Se on terveysvaikutuksilta olennaisin kysymys. En usko, että tällä päätöksellä on ylipainoon tai terveyteen juurikaan vaikutusta.

Yhden laskelman mukaan työnteon ylimmän marginaaliveron alennus 50 prosenttiin tai alle maksaisi 190 miljoonaa. Tällainen veronalennus kannustaisi työntekoon ja tulisi selvästi halvemmaksi valtiolle kuin ruoan arvonlisäveron alentaminen. Eikö siis työnteon marginaaliveron alentaminen olisi mielekkäämpi tapa keventää verotusta kuin ruoan arvonlisäveron alentaminen?

Me teemme molempia. Ruoan arvonlisävero tulee laskemaan, samoin tuloverotus tulee laskemaan ylipäänsä. Teemme molempia. Yksi vaihtoehto olisi ollut laittaa laskuvara puhtaasti tuloverotukseen. Mutta tämä oli se kokonaisuus, joka saatiin tehtyä. Uskon, että tälläkin voi olla jokin vaikutus kaupan alan työllisyyden kehittymiseen. Nyt on vain olennaista se, että kuluttajat pitävät huolen siitä, että ruokaveron ale menee aidosti hintoihin. Se ei saisi jäädä väliportaisiin, jonne välillisten verojen alennukset yleensä jossakin määrin menevät.

Kuulostaa siltä, että teidän mielestä tämä ruoan arvonlisäveron alennus ei ollut kaikkein mielekkäimpiä tapoja uudistaa verotusta.

En ole sitä koskaan vastustanut. Mutta uskon, että työllisyysvaikutuksiltaan tuloveron uudistamisen vaikutus on paljon suurempi kuin ruoan arvonlisän alentamisen vaikutus. Ruoan alv:n alentamisella voi olla parhaassa tapauksessa ihan positiivisia vaikutuksia nimenomaan kaikkein pienituloisimpien ostovoiman kasvun lisäämisessä. Jos heidän ostovoimansa ei kehity muuten kovin paljon, heidän kustannukset ovat ainakin pienemmät. Tätä kautta sosiaalista oikeudenmukaisuutta voidaan harjoittaa.

Valtiovarainministeriö julkaisi viime helmikuussa arvion, jonka mukaan "Suomen julkinen talous ei ole pitkällä aikavälillä kestävällä pohjalla". Tämä johtuu siitä, että julkiset menot kasvavat, kun paljon ihmisiä jää eläkkeelle ja hoivamenot kasvavat. Samassa arviossa todetaan, että nyt eli vuosina 2008–2011 eletään rakenneuudistuksille otollista aikaa. Jos jotain halutaan tehdä, se pitää tehdä nyt. Julkisessa keskustelussa tilanne näyttää menevän siihen, että kaikki haluavat mieluummin lisää palkkaa kuin keskittyä rakenteellisiin uudistuksiin. Oletteko samaa mieltä?

Kukaan tuskin kiistää sitä, että kun Suomi ikääntyy, se tuo valtavat määrät lisää kustannuksia. Nyt vain puhutaan siitä, kuinka paljon kustannuksia se tuo, ja kuinka tehokkaasti palveluja voidaan tuottaa tulevaisuudessa. Hallitusohjelma lähtee siitä, että meidän talouskasvun pitäisi olla prosenttiyksikön suurempaa kuin mitä todennäköinen kehitys on. Tällä päästäisiin siihen, että vaalikauden lopussa julkisen talouden ylijäämä olisi kolme ja puoli prosenttia. Jos tähän kovaan tavoitteeseen ei päästä, niin me pääsemme kahden ja puolen prosentin ylijäämään. Se ei ole kestävää. Suomi ei tule kestämään näin alhaista ylijäämää, koska paineet kasvavat liian suuriksi. Se tarkoittaa, että Suomi joutuu krooniseen velkakierteeseen, josta me emme enää selviydy. Näin ollen kaikki ne puheet eduskunnassa, joissa tätä ylijäämää yritetään syödä, vahvistavat negatiivista kehitystä. Kaikki ne, jotka haluavat pienentää ylijäämää, ottavat samalla vastuun siitä, että Suomi ei tule kestämään hyvinvointiyhteiskuntana muutaman vuoden päästä. Meillä on riittävän suuri työ takoa sitä yhden prosenttiyksikön ylimääräistä kasvua, jotta päästäisiin kolmen ja puolen prosentin ylijäämään. Se on minimiedellytys kestävälle Suomelle. Tätä ei ole ymmärretty. Kun meillä tehdään ylijäämäisiä budjetteja ja maksetaan velkaa pois, nyt puhutaan siitä, että nekin rahat pitää pistää osittain uusiin menolisäyksiin. Jos näitä puhujia uskottaisiin, meidän pitäisi hyväksyä, että okei, sitten mennään taloustilanteeseen, jossa meillä ei ole enää varaa kantaa vastuuta kaikista ihmisistä. Meillä ole varaa maksaa eläkkeitä. Meillä ei ole varaa maksaa hyviä palkkoja kunta-alalla. Meillä ei ole varaa maksaa opintotukea. Tiedän sen, että kun puhutaan asioista, joissa tarkastelujakso on noin kymmenen vuotta, niin poliittisissa piireissä ollaan harvoin kiinnostuneita. Mutta kyllä pitää saada vastuuseen puheistaan ne ihmiset, jotka sanovat, että Suomi pärjää vähemmilläkin ylijäämillä poikkeuksellisen hyvän talouskasvun aikoina. Mutta näistä rakenteellisista uudistuksista, joilla on mahdollisuus vahvistaa julkisen talouden kestävyyttä ja työllisyyttä. Niistä on kaksi esimerkkiä. Yksi on tämä kunta- ja palvelurakenneuudistus. Se on aivan keskeinen.

Jonka tarve todennäköisesti voimistuu hoitajien mahdollisten palkankorotusten myötä?

Paineet tehdä toimenpiteitä vahvistuvat takuuvarmasti. Muutenkin se on järkevää. Me tarvitsemme taloudelliselta kestokyvyltään vahvempia kuntia, jotta päästään tehokkaampaan palvelutuotantoon. Tehokkuus tarkoittaa sitä, että karsitaan rönsyjä ja mahdollisestaan palkanmaksukyky kunnissa niille ihmisille, jotka töitä tekevät. Toinen keskeinen uudistus on sosiaaliturvauudistus. Tällä hetkellä siinä on työryhmä kasassa. Ensi syksynä tulee ensimmäisiä lainsäädännöllisiä hankkeita tavoitteena yhdistää palkkatulo, sosiaaliturva ja verotus paremmin kuin tänä päivänä, jotta työnteko olisi kaikissa olosuhteissa kannattavaa. Nämä ovat keskeisiä rakenneuudistuksia, joihin myös kansainväliset luottoluokitusyhtiöt ovat kiinnostuneina suhtautuneet.

Pitäisikö Suomessa laatia talouspoliittinen selonteko, joka olisi kuin puolustuspoliittinen selonteko? Siinä käytäisiin lävitse eri skenaarioita. Siihen liittyisi laaja julkinen keskustelu.

Olen miettinyt vähän samaa. Kasvu- ja vakausohjelman tiimoilta pitäisi käydä samanlainen keskustelu. Me vuosittain uudistamme omaa arviotamme oman taloutemme tulevaisuudesta. Se lähetetään Euroopan komissiolle. Budjettikeskustelut olisivat hyvä paikka keskustelulle, mutta siellä ei näytä syntyvän keskustelua. Yritin provosoida keskustelua viime budjetin esittelyn yhteydessä. Mutta se ei kiinnostanut eduskuntaa, vaan kiinnostavimpia olivat menolisäykset. Lisätäänkö niitä riittävästi vai ei. Pitää pohtia, millä tavoin sen saisi keskusteluun. Joskus pitäisi pohtia, miltä tulevaisuus näyttää kymmenen vuoden kuluttua. Keskustelun pohjana olisi virkatyönä tehty tai ulkopuolisten arvioitsijoiden tekemä arvio.

Pitäisikö osa keskustelusta liittää siihen arvovalintaan, kuinka tarkasti halutaan pitää menokuria ja kuinka paljon tehdä tulonsiirtoja ja pitää yllä hyvinvointivaltiota?

Nimenomaan. Kyllä. Siinä olisi kaksi keskusteluosiota. Yksi olisi se, kuinka paljon meillä pitää olla rakenteellista ylijäämää suhdanteesta riippumatta, jotta hyvinvointiyhteiskunta voidaan säilyttää tulevaisuudessa. Toinen on se, miten voidaan työllisyyttä ja kasvua parantaa, koska ne ovat ne tulonlähteet. Menopuoli olisi tietysti kolmas. Kuinka paljon kukin poliittinen ryhmä ajattelee voitavan lisätä menoja, ja mikä on kunkin poliittisen ryhmän tavoitetasapaino. En ole kuullut yhdeltäkään oppositiopuolueelta, mikä heidän arvio on, kuinka paljon Suomen talouden pitäisi olla ylijäämäinen, jotta hyvinvointiyhteiskunta voi säilyä.

Kokoomuksen periaateohjelmassa puhutaan mahdollisuuksien tasa-arvosta. Kun ajatellaan yksittäisiä Suomen kansalaisia, pitääkö valtion taata näille kansalaisille tasa-arvoisten mahdollisuuksien lisäksi myös tasa-arvoiset lopputulokset elämässä?

Niitä me emme voi koskaan taata. Ei pidä edes yrittää. Lopputulokset vaihtelevat paljon. Se johtuu ihmisen elämän upeasta monikirjoisuudesta. Lopputuloksia emme voi taata. Mahdollisuudet pitää taata, ja meillä on humaani vastuu lähimmäisistä jopa niissä olosuhteissa, joissa he jopa omasta syystä ovat aiheuttaneet itselleen ongelmia.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi