perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Kaupallisuus ratkaisi A-lehtien voiton Pirkka-lehden kustannuskilvassa

1.8.2006 7:28 | Päivitetty: 1.8.2006 21:51

Keskon asiakaslehti Pirkan uutena kustantajana aloittaa vuodenvaihteessa A-lehtien tytäryhtiö Dialogi.

Kesko ulkoisti asiakaslehtensä toimittamisen viisi vuotta sitten Yhtyneitten Kuvalehtien Kynämiehelle. Kynämies hävisi kuitenkin tarjouskilvan lehden jatkamisesta.

”Lehden linjaa on helpompi muuttaa kokonaan uuden kustannusyhtiön kanssa”, kertoo K-Plus Oy:n toimitusjohtaja Niila Rajala.

Rajalan mukaan A-lehdet oli Keskon kanssa samoilla linjoilla siitä, miten kaupallisuus ja journalismi sovitetaan yhteen.

”Pirkasta on tarkoitus tehdä yhä enemmän myynninedistäjä. En nyt sanoisi, että lehdessä on ollut liikaa journalismia, mutta julkaisussa on otettava myös huomioon Keskon rooli vähittäiskauppayhtiönä.”

Myös lehden kohderyhmää nuorennetaan. ”Uusi kohderyhmä ovat 25–45-vuotiaat perheelliset kaupunkilaiset. Nykyisen lehden profiili on kymmenen vuotta vanhempi”, Rajala toteaa.

”Pirkka on tähän mennessä yrittänyt olla tietyllä tavalla yleisaikakauslehti ja hävennyt keskolaisuuttaan. Jatkossa siitä tulee enemmän ostosopas, jossa näkyy selvemmin tuotteiden ostopaikat ja hinnat”, luonnehtii A-lehtien toimitusjohtaja Olli-Pekka Lyytikäinen.

Pirkan perusaihepiirit, ruoka, koti ja vapaa-aika säilyvät Lyytikäisen mukaan ennallaan, kuten myös Niksi-Pirkka.

Tarjouskilpailussa loppusuoralle päässeiden Kynämiehen ja A-lehtien lisäksi Pirkkaa havittelivat Forma Publishing Group ja Sanoma Magazines Finland.

Pirkka-julkaisuperheeseen kuuluvat Pirkan lisäksi muun muassa ruotsinkielinen sisarlehti Birka ja lehtien verkkopalvelut.

Pirkka-lehden levikki on yli 1,4 miljoonaa kappaletta ja sillä on 2,5 miljoonaa lukijaa.

Pirkkaa on toimittanut Kynämiehessä 16-henkinen toimitus. Työntekijät eivät siirry lehden mukana. Kynämies aloitti kesän alussa yt-neuvottelut, jotka koskevat 20:tä työntekijää.

”Itse yt-neuvottelut saadaan päätökseen elokuun lopussa. Tarkoituksena on kuitenkin, että vielä loppuvuoden aikana yritetään työllistää loput”, sanoo Kynämiehen liiketoimintapäällikkö Hannu Lindell.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.