4.8.2010 11:27 | Päivitetty: 4.8.2010 11:48
Huhti-kesäkuussa kaupan ala työllisti 25 000 työntekijää enemmän kuin alkuvuonna.
Työllisyys kaupan alalla on lähtenyt keväällä voimakkaaseen kasvuun. Kaupan liiton mukaan ala työllisti huhti–kesäkuussa 25 000 työntekijää enemmän kuin alkuvuonna. Viime vuoden huhti–kesäkuuhun verrattuna työntekijöiden määrä kasvoi 8 000:lla.
Tukku- ja autokaupan työllisyys lähti kasvuun jo talvella. Vähittäiskaupassa käänne parempaa taas tapahtui keväällä.
Kaupan liiton ennusteen mukaan koko vuonna vähittäiskaupan työllisyys kuitenkin pienenee puolisen prosenttia viime vuoteen verrattuna. Tämä johtuu alkuvuoden romahduksesta.
Vähittäiskaupan arvo kasvoi tammi–kesäkuussa noin kolme prosenttia. Koko tälle vuodelle Kaupan liitto povaa kolmen ja ensi vuodelle noin kahden prosentin kasvua.
Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja arvostelee hallituksen kaavailuja korottaa kulutuksen verotusta.
”Kaupalla on nyt mahdollisuus vahvistaa Suomen työllisyyttä, jos valtio ei näitä mahdollisuuksia tukahduta. Kulutusverotuksen kiristäminen ei auta teollisuutta työllistämään, mutta heikentää palvelualojen työllistämismahdollisuuksia”, Kurjenoja sanoo.
Tänä vuonna kaupan arvioidaan työllistävän kaikkiaan noin 300 000 ihmistä.
Kaupan liiton piirissä on noin 7 000 jäsenyritystä ja se edustaa sekä vähittäis- että tukkukauppoja.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi