30.6.2008 19:28
Vähittäiskaupan sääntelyä pitää vähentää, vaatii suomalaisia kauppaketjuja edustava Päivittäistavarakauppa-yhdistys. Sen mukaan työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) pitää vihdoin toimia niin, että kaupan aukioloaikoja vapautettaisiin ja miedot alkoholijuomat sekä itsehoitolääkkeet tulisivat myyntiin ruokakauppoihin.
Kaupan jättiyksiköiden rakentaminen pitäisi Päivittäiskaupan mielestä sallia myös taajamissa.
Alkoholi- ja lääkeasiat kuuluvat sosiaali- ja terveysministeriölle, rakentamisen sääntely ympäristöministeriölle.
Pontimena yhdistyksen lausunnolle oli sunnuntainen Yleisradion uutinen, jossa TEM:n kansliapäällikkö Erkki Virtanen ja Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja Tuomas Pöysti suomivat vähittäiskauppaa. Heidän mukaansa sääntely on johtanut poikkeukselliseen keskittymiseen ja korkeisiin hintoihin.
Koska kilpailu on vähäistä, voivat kaupat Virtasen mukaan olla piittaamatta laadusta ja palvelusta.
On kärjistettyä väittää, ettei kilpailua olisi, uskoo professori Arto Lindblom Helsingin kauppakorkeakoulusta. Keskittyneilläkin markkinoilla kilpailu voi olla kovaa, koska pääkilpailija tunnetaan hyvin.
Päivittäistavarakaupan laskelmien mukaan elintarvikkeiden hintataso on Suomessa EU:n keskivertoa, jos huomioidaan EU-maita keskimäärin kymmenen prosenttiyksikköä korkeampi arvonlisävero.
Lindblomin mielestä keskittyminen ei välttämättä johda palvelun heikentymiseen, tosin vaihtoehdot vähenevät.
Aukioloaikojen sääntelyä tulisi myös Lindblomin mielestä purkaa. Itsehoitolääkkeiden ja mietojen alkoholijuomien myynnin vapauttaminen voi hänen mukaansa kasvattaa kilpailua ja tehokkuutta.
Sääntely on myös osittain estänyt isojen kansainvälisten kauppaketjujen maahantulon, Lindblom uskoo.
Intoa on myös vähentänyt se, että parhaat kauppapaikat on jo varattu ja Suomessa on liian vähän asukkaita ja ostovoimaa. "Päivittäistavarakauppa perustuu isoihin myyntimääriin."
Saksalainen Lidl on saanut Suomessa hieman alle viiden prosentin markkinaosuuden. Tradekan omistaa nyt ruotsalainen pääomasijoittaja. Markkinoilla uskotaan, että seuraava ulkomainen ketju tulee Suomeen ostamalla Tradekan, jonka markkinaosuus oli viime vuonna 12 prosenttia.
S-ryhmän markkinaosuus oli viime vuonna 41 prosenttia ja K-ryhmän 33,9 prosenttiin.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
|