sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Kauppa lisäsi selvästi vuokratyövoiman käyttöään

4.1.2011 13:51

Ruokakaupan henkilöstövuokrausfirma Vara-Apu Henkilöstöpalvelut Oy työllisti viime vuonna yli 800 ihmistä, jotka työskentelivät yli 150 päivittäistavarakaupan yksikössä eri puolilla maata, yhtiö kertoi tiistaina. Kasvua kertyi yli 40 prosenttia.

Henkilöstövuokraajan mukaan viiden viime vuoden aikana yrityksen liikevaihto on kasvanut peräti 600 prosenttia yli kolmeen miljoonaan euroon.

Toimitusjohtaja Jussi Siiriäisen mukaan kauppa kiinnostaa työpaikkana nimenomaan nuoria. Joka neljäs Vara-Apuun töihin tuleva jää hänen mukaansa vakinaiseen työsuhteeseen kaupan palvelukseen.

2004 perustettu Vara-Apu Henkilöstöpalveluilla on toimintaa pääkaupunkiseudulla ja sen kehyskunnissa, Länsi-Uudellamaalla, Turun seudulla, Pirkanmaalla, Mikkelin ja Lahden sekä Joensuun, Seinäjoen ja Vaasan talousalueilla.

Siiriäisen mukaan vuokraaja aikoo laajentua muuallekin. "Voimakkain kasvu on vasta edessä", hän uskoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.