perjantai 24.5.2013 | Tuukka, Touko  Onnittele e-kortilla

Kauppalehti poisti nettisivuiltaan Finnairille kiusallisen uutisen

9.2.2009 13:56

Kauppalehti.fi poisti perjantaina nettisivuiltaan Finnairille kiusallisen uutisen, jossa kerrotaan yhtiön ja lentäjien välisestä kiistasta tehdystä Youtube-pilkkavideosta.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan Finnair on painostanut videon poistamiseen, koska se pitää sitä yhtiötä kohtaan loukkaavana. Videossa Hitlerin viimeisistä päivistä kertovan Perikato-elokuvan yhden raivoamiskohtauksen päälle on kirjoitettu uudet suomennokset.

Kauppalehden päätoimittajan Hannu Leinosen mukaan Finnair on ollut yhteydessä lehteen, mutta uutinen on poistettu omasta aloitteesta nettisivuilta päätoimittajan luettua sen. Leinonen piti uutista Kauppalehti.fi:hin sopimattomana. Vuorossa olleen toimittajan mukaan Finnair vaati vain jutun otsikon muuttamista.

Finnairin viestintäjohtaja Christer Haglundin mukaan uutisessa oli asiavirheitä, joista yhtiön viestintä on ollut yhteydessä Kauppalehteen. Myös esimerkiksi Hufvudstadsbladet ja Iltalehti ovat uutisoineet videosta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>