sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Kauppojen sunnuntaiaukiolon yksityiskohtia hiotaan vielä

23.5.2009 18:40

Tarja Cronberg

Tarja Cronberg

Hallituspuolueet jatkavat alkuviikosta neuvottelujaan kauppojen aukiolosta. Työministeri Tarja Cronberg (vihr) arvioi, että neuvottelujen tuloksista päästään kertomaan keskiviikkona tai torstaina. Sopua on etsitty muun muassa erikoiskauppojen ja haja-asutusalueiden kauppakeskusten sunnuntaiaukioloista.

Cronberg sanoi lauantaina STT:lle, että hallituspuolueet ovat jo yksimielisiä päälinjoista kauppojen sunnuntaiaukiolon vapauttamiseksi. Aamulehdelle antamassaan haastattelussa hän myös totesi, että erikoiskauppoja koskevassa kiistassa on löytynyt ratkaisu, jonka Cronberg uskoi tyydyttävän kaikkia.

Hämmennystä herätti kuitenkin se, että vielä perjantai-iltana Cronberg sanoi, että sunnuntaiaukioloajoista ei ole vielä yksimielisyyttä ja teoriassa uusi liikeaikalaki voi vielä jopa kaatua. Hän kuitenkin piti todennäköisenä, että sopu löytyy.

Ministerin mukaan keskustelujen pohjana on käytetty kaupan alan työnantajien ja työntekijöiden keskinäistä sopimusta. Viimesyksyisen sopimuksen mukaan kaupat saisivat olla läpi vuoden auki sunnuntaisin kello 12–18 juhlapyhiä lukuun ottamatta. Alle 400 neliön liikkeet saisivat tehdä kauppaa vapaasti vaikka kellon ympäri. Cronberg pitää mahdollisena, että myös nämä sisällöt revitään auki neuvottelujen viime metreillä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.