perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Keksijä ohitti pankkiirit ja lääkärit pääomatulojen listalla

3.11.2008 9:14

Tuusulalainen yrittäjä ja keksijä Göran Sundholm nousi ykköseksi vuoden 2007 verotettavien pääomatulojen listalla.

Sundholm tunnetaan sammutinjärjestelmiä valmistavan Marioff-yhtiön perustajana ja satojen patentoitujen keksintöjen laatijana. Sundholm on myös Westend ICT:n eli entisen TJ Groupin osakas.

Hänen verotettavat pääomatulonsa olivat 81 miljoonaa euroa. Summa oli yli kolminkertainen verrattuna viimevuotisen pääomatulolistan ykkösen, Henrik Martin Moreliuksen kuolinpesän, pääomatuloihin.

Sundholm on ylivoimainen ykkönen myös verotettavien pääomatulojen ja ansiotulojen yhdistelmälistalla, vaikka hänellä ei ollut ansiotuloja lainkaan vuonna 2007.

Sundholmin takana pääomatulojen listalla ovat Pankkiiriliike FIMin entiset suuromistajat.

Pääomistaja Seppo Sairasen verotettavat ansiotulot vuonna 2007 olivat 67 miljoonaa euroa ja toiseksi suurimman omistajan Markku Kaloniemen verotettavat ansiotulot 24 miljoonaa euroa.

Näistä kahdesta Kaloniemi on jo palannut takaisin FIMin omistajaksi, kun vaikeuksiin ajautunut Glitnir myi pankkiiriliikkeen työntekijöille murto-osalla siitä hinnasta, jonka se maksoi vuonna 2007. Sairanen on käyttänyt myyntivoittojaan uuden pankkiiriliikkeen Sofia Capitalin perustamiseen.

Myös Mandatumiin siirtynyt Pekka Mölsä mahtui FIM-pankkiireista kymmenen kärkeen 14 miljoonan eurollaan.

Neljänneksi eniten verotettavia pääomatuloja keräsi keikkalääkäreitä välittävän MedOnen toimitusjohtaja Pertti Karjalainen 22 miljoonan euron tuloillaan.

Myös 16 miljoonan euron verotettavilla pääomatuloillaan listan kärkikymmenikköön mahtuva Veli-Matti Riihimäki on MedOnen avainhenkilöitä. Vuonna 1974 syntynyt Riihimäki ja vuonna 1969 syntynyt Karjalainen ovat top 10:n nuorimmat henkilöt.

Muut kärkikymmenikköön mahtuvat ovat Sanoman suuromistaja Aatos Erkko, rakennusyhtiö SRV:n perustajiin lukeutuvat Kari Filppula ja Jorma Haapamäki sekä Trainers Housen toimitusjohtaja Jari Sarasvuo.

Sarasvuon verotettavat pääomatulot vuonna 2007 olivat 17 miljoonaa euroa, jotka oikeuttavat listan kahdeksanteen sijaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.