sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Kemijärvellä ja Kuusankoskella selvittiin tehtaiden lopetuksista

16.1.2007 19:50

Pekka Elomaa

Voikkaa on toipumassa UPM:n tehtaan sulkemisesta.

Voikkaa on toipumassa UPM:n tehtaan sulkemisesta.

"Ei täällä enää puhutakaan Salcompin kiinteistöstä, vaan Heralammen yritysalueesta", sanoo Kemijärven elinkeinojohtaja Jari Luoma-aho, kun häneltä kysyy, millaista on elämä Salcompin jälkeen.

Matkapuhelimen latureita valmistava yritys lakkautti tehtaansa Kemijärvellä syksyllä 2003 ja irtisanoi 260 työntekijää. Tyhjäksi jääneeseen tehtaaseen on syntynyt yhdeksän uutta yritystä, jotka tarjoavat töitä 120:lle.

Joukossa on atk-yrityksiä, ravintolatoimintaa, siivousalan palvelukeskus, puhelinkeskus, joka hoitaa muiden muassa työministeriön puhelut, palkkahallintoyksikkö, erikoiskylmälaitteita valmistava yritys, jolla on tiloissa myös kaksi alihankkijayritystä.

Kun Salcomp siirtyi Kiinaan, oli tilanne hyvin paha, Luoma-aho myöntää.

Kemijärvi sai määrärahoja jatko- ja täydennyskoulutukseen. Moni Salcompista irtisanottu lähti kouluttautumaan täysin uudelle alalle. Osa monivuotisista ammattikorkeakoulututkinnoista on vielä kesken.

Tarvetta on etenkin sosiaali- ja terveysalan ammattilaisista ja alalle koulutetut ovat työllistyneet hyvin. Myös matkailu imee paljon työntekijöitä.

Uusin aluevaltaus on miehittämättömien lentoalusten testilentokeskus, jossa ranskalaiset tekivät jo ensimmäiset lennot. Silloin parikymmentä ranskalaista vietti täysihoidossa Lapissa kolme viikkoa.

Työttömiä Kemijärvellä toki edelleen on. Työttömyysprosentti on tosin laskenut runsaasta 20:sta noin 17 prosenttiin. Muuttotappio on noin kaksisataa henkeä vuodessa.

Kuusankosken kaupunki koki rankan kolauksen viime keväänä, kun metsäyhtiö UPM ilmoitti sulkevansa Voikkaan paperitehtaan. 670 henkeä jäi työttömäksi.

UPM:ltä työttömäksi jääneet ovat kaupunginjohtaja Reijo Huttusen mukaan työllistyneet melko hyvin. 380 työntekijää oli joulukuussa löytänyt uuden työ- tai koulutuspaikan, 74 oli jäänyt eläkkeelle.

"Ruikuttamisen aika on ohi, surutyö on tehty ja esiin on tullut myös positiivista asioita", Huttunen kuvailee. Parasta hänen mukaansa oli, etteivät työttömäksi jääneet vaipuneet epätoivoon, vaan ryhtyivät etsimään työtä.

Työvoimaviranomaiset toimivat Huttusen mukaan tehokkaasti, valtion tukitoimista oli hyötyä ja UPM:n työllistämispaketti ansaitsee kiitoksen. 10 000 euron starttirahaa otettiin noin tusinaan uuteen yritykseen.

60 voikkaalaista löysi työtä syyskuussa aloittaneessa metsäteollisuuden kunnossapitopalveluja tarjoavassa yksikössä. Venäjän rajan läheisyys tuo logistiikka-alan töitä: tehtaalla aloittaneeseen alan yritykseen on palkattu 15 voikkaalaista.

Tehtaalla tehdään myös hautakiviä. Tilojen käyttöä vaikeuttavat halleissa olevat, purkamista odottavat paperikoneet, jotka antavat töitä 70:lle tämän vuoden loppuun.

Työttömäksi jääneille voikkaalaisille perustettiin myös lähihoitajakurssi, jolle osallistui myös miehiä.

Isoa muuttoaaltoa ei kunnanjohtaja Huttunen ole havainnut eikä talojen hintakaan ole romahtanut. Tilanteesta on kaupunginjohtajan mukaan selvitty paljon paremmin kuin viime kevään kauhunhetkinä pelättiin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.