9.2.2010 9:12 | Päivitetty: 9.2.2010 9:35
Kemira teki odotetusti viime vuotta paremman tuloksen.
Vesikemiaan keskittyvä Kemira teki viime vuotta selvästi paremman tuloksen, joka vastasi hyvin tarkasti yhtiötä seuraavien analyytikoiden odotuksia.
Yhtiön myös ilmoitti jakavansa osinkoina omistamansa Tikkurila-maalinvalmistajan osakkeet.
”Tikkurilan ja muun Kemiran hyvä tulos vuonna 2009 sekä myönteiset markkinanäkymät ovat perusteena sille, että Kemiran hallitus esittää yhtiökokoukselle 86 prosenttia Tikkurilan osakkeista jaettavaksi osinkoina Kemiran osakkeenomistajille”, Kemiran toimitusjohtaja Harri Kerminen totesi tilipäätöstiedotteessa.
Kemira ilmoittaa, että sen tarkoitus on listata Tikkurila Helsingin pörssiin maaliskuussa. Kemira on jo pitkän aikaa valmistellut Tikkurilan irrottamista ja listaamista pörssiin. Kemira viime vuoden viimeisen vuosineljänneksen eli loka–joulukuun liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 27,8 miljoonaa euroa. Voitto oli 138 prosenttia suurempi kuin toissa vuoden vastaavaan aikaan.
Kun uutistoimisto Reuters pyysi yhtiö seuraavilta analyytikoilta ennusteita loka–joulukuun liikevoitoksi ilman kertaluonteisia eriä, ennusteiden mediaani eli suuruusjärjestyksessä keskimmäinen luku oli 27,6 miljoonaa euroa. Reuters oli kerännyt kymmeneltä analyytikolta ennusteet Kemiran tuloksesta.
Kemiran koko viime vuoden tilikauden tulos oli 85,5 miljoonaa euroa eli pyöristettynä täsmälleen sama kuin analyytikkoennusteiden mediaani, joka oli 86 miljoonaa euroa. Yhtiön jatkuvien toimintojen liikevaihto supistui viime vuonna seitsemän prosenttia ja oli 2,5 miljardia euroa.
Kemiran hallitus esittää yhtiökokoukselle, että Tikkurilan osakkeiden ohella Kemira jakaa yhtiön osakkeenomistajille 0,27 euron käteisosingon osaketta kohden. Analyytikkoennusteissa jaettavan osingon ennusteiden mediaani oli 0,25 euroa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi