7.6.2010 16:36
Keskuskauppakamari kannattaa verotuksen painopisteen siirtoa välittömästä verotuksesta välillisen verotuksen suuntaan. Se tarkoittaisi esimerkiksi arvonlisäveron ja valmisteverojen nostoa, mutta työn ja yrittämisen verotuksen kevenemistä.
"Tämänsuuntainen painopisteen muutos on linjassa kansainvälisen kehityksen kanssa. Koska työ ja yrittäminen ovat välttämättömiä Suomen kansainväliselle kilpailukyvylle, painopisteen hallittu siirto on hyvin perusteltavissa", Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Pauli K Mattila sanoo.
Alivaltiosihteeri Martti Hetemäen vetämän verotyöryhmän on määrä ennen juhannusta kertoa, mihin suuntaan Suomen verotusta tulisi kehittää.
Keskuskauppakamarin tietojen mukaan työryhmä on esittämässä merkittävää laskua yritysverokantaan. Sen mukaan on kuitenkin epävarmaa, hyväksyvätkö poliitikot työryhmän kaavaileman neljän prosenttiyksikön alennuksen. Jos yritysverokantaa ei alenneta lähivuosina, kasvaa kilpailukykyisten yritysverosäännösten merkitys entisestään.
"Esimerkiksi yritysjärjestelyt ja tappioiden käyttäminen on tehty verolainsäädännössämme aivan liian vaikeaksi", kuvailee Tomi Viitala selvityksessä esitettyjä muutostarpeita.
Hetemäen työryhmän on myös otaksuttu esittävän osinkoverotukseen mallia, joka johtaa jaetun voiton kattavaan kahdenkertaiseen verotukseen.
"Kahdenkertainen verotus rankaisee yrityksiä ja niiden omistajia oman pääoman käytöstä suhteessa vieraan pääoman käyttöön. Tämä ei voi olla oikea kehityssuunta. Vahva oma pääoma turvaa yrityksen toimintaedellytyksiä vaikeina aikoina", Mattila sanoo.
Keskuskauppakamarin mukaan perheyrityksissä on tästä syystä säilytettävä osinkoveromalli, jossa yhtiön nettovarallisuus otetaan huomioon kahdenkertaista verotusta lieventävänä tekijänä.
Oman pääoman tuoton kokonaisverotaso ei saa ylittää pääomatuloista kannettavan veron määrää, etujärjestö katsoo.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi