sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Kiinan lisääntyvä kivihiilen tuonti enteilee kallista sähkön hintaa

14.5.2010 20:18

LONTOO. Kiinan ennustetaan tänä vuonna lisäävän vahvasti kivihiilen tuontiaan, mikä voi nostaa kivihiilen maailmanmarkkinahintaa.

Tämä on sähkön käyttäjille merkittävä asia myös Suomessa, sillä sähkön tukku- ja vähittäishinta määräytyy hyvin pitkälle kivihiilen hinnan pohjalta.

Sähkön hinnoittelu tapahtuu siten, että kallein tuotantomuoto, joka Suomessakin yleensä on kivihiilivoimala, määrää hinnan kaikelle sähkölle.

Kivihiilen määrittämää korkeaa hintaa laskuttavat myös ydinvoimalat ja muut halvemmat sähköntuottajat.

Kiina tuottaa suurimman osan tarvitsemastaan kivihiilestä itse tuottaen vuodessa yli kolme miljardia tonnia kivihiiltä.

Viime vuonna se toi sata miljoonaa tonnia hiiltä lähinnä rannikkokaupunkiensa sähköntuotantoon ja nyt Kansainvälinen energiajärjestö IEA ennakoi määrän voivan nousta 200 miljoonaan tonniin.

Vaikka määrä on kokonaisuudessa pieni, kyseessä ovat hiilen maailmankaupassa liikkuvat marginaalierät, jotka määrittävät hintatason.

Hiilen merikaupassa liikkuu vuosittain noin 650 miljoonaa tonnia, joten sadan miljoonan tonnin kysyntälisäys olisi suhteellisesti merkittävä.

Isoja hiilen myyjiä ovat Indonesia, Australia ja Yhdysvallat.

Toukokuussa Eurooppaan meritse toimitetun kivihiilen tonnihinta nousi noin kymmenen dollaria 90 dollariin.

Kiinan nouseva kysyntä riippuu pitkälti siitä, millaiseksi maan taloudellinen kehitys muodostuu tänä vuonna.

Jos kasvu jää ennakoitua pienemmäksi, sähkön kysyntä heikkenee ja sen mukana hiilen tarve.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.