1.4.2010 7:15
IOI-yhtiön autokuski Daru Saparudin purkaa öljypalmuterttukuormaansa Sabahissa Malesiassa.
Öljynjalostusyhtiö Neste Oil puolustaa malesialaista IOI-yhtiötä, joka toimittaa Neste Oilille palmuöljyä.
"IOI:n toiminta on ollut kestävän kehityksen mielessä tähän asti erinomaista", Neste Oilin Simo Honkanen sanoo.
Honkanen on Neste Oilin ympäristö- ja turvallisuusasioista vastaava johtaja.
Neste Oil valmistaa palmuöljystä ja muista uusiutuvista raaka-aineista dieseliä Porvoon-jalostamollaan.
Vähän aikaa sitten ympäristöjärjestö Maan ystävät julkisti IOI:tä koskevan raportin.
Raportissa väitettiin, että IOI laajentaa öljypalmuviljelmiään tavalla, joka rikkoo kestävän kehityksen periaatteita ja tuhoaa ympäristöä.
Väitteiden mukaan IOI olisi muun muassa raivannut sademetsää polttamalla.
IOI torjui tiedotteessa viime perjantaina väitteet pääpiirteissään virheellisinä.
"Yksityiskohtaisen IOI:n vastauksen tutkiminen on meillä nyt meneillään", Honkanen kertoo.
Neste Oil haluaa, että sen käyttämä palmuöljy tuotetaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.
Jos Neste Oilin raaka-ainetoimittaja eli tässä tapauksessa IOI rikkoo näitä periaatteita, Neste Oil voi äärimmillään lopettaa yhteistyön.
Honkasen mukaan Neste Oil lähtee kuitenkin siitä, että IOI saa mahdollisuuden korjaaviin toimenpiteisiin, jos sen toiminnasta löytyy puutteita.
"IOI on erittäin vahva ja rakentava partneri", Honkanen sanoo.
Neste Oil on ilmoittanut investoivansa 1,5 miljardia euroa uusiutuvista raaka-aineista valmistettavan dieselin tuotantoon Suomessa, Hollannissa ja Singaporessa.
Nyt ja lähitulevaisuudessa palmuöljy on Neste Oilin valmistaman uusiutuvan dieselin tärkein raaka-aine.
Palmuöljyn käytön kasvun väitetään viime kädessä kiihdyttävän ilmastonmuutosta.
Tämän vuoksi on jopa vaadittu sen käytön kieltämistä energiantuotannossa.
Kiistelystä huolimatta Honkanen ei pidä mahdollisena, että EU:ssa kiellettäisiin palmuöljyn käyttö.
Samaa mieltä on Neste Oilin hallintoneuvoston puheenjohtaja ja Euroopan parlamentin jäsen Heidi Hautala (vihr).
"En pidä sitä järkevänä ajatuksena ollenkaan", Hautala sanoo.
Kun valmistetaan biopolttoaineita, pitää Hautalan mukaan vertailla eri raaka-aineiden kokonaisvaikutuksia kasvihuonekaasupäästöihin.
Esimerkiksi Euroopassa tuotetun rypsiöljyn ilmastovaikutuksia "ei voi päivänvalossa esittää", Hautala sanoo.
Hautala pitää Maan ystävien väitteitä vakavina, mutta hän lähtee siitä, että Neste Oil ja IOI selvittävät asiat.
"Neste Oilin johdon asenne näihin kriittisiin tutkimuksiin on ollut rakentava. Tilanne on tältä osin hallinnassa", Hautala sanoo.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi