sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Kilpailijat epäilevät Fennovoiman kykyä rahoittaa uusi ydinvoimala

2.3.2009 21:28

Juha Sinisalo

Teollisuuden Voiman ydinvoimalat sijaitsevat Eurajoen Olkiluodossa. Rakenteilla oleva kolmas yksikkö on vielä ensi keväänäkin kesken.

Teollisuuden Voiman ydinvoimalat sijaitsevat Eurajoen Olkiluodossa. Rakenteilla oleva kolmas yksikkö on vielä ensi keväänäkin kesken.

Kulissien takainen peli Suomen seuraavasta ydinvoimalasta kiihtyy, vaikka kuudennen ydinreaktorin rakentamislupa on tulossa eduskunnan päätettäväksi vasta vuoden kuluttua ensi vuoden keväällä.

Erityisen aktiivinen on viime aikoina ollut valtiollinen Fortum, joka on heittäytynyt täysillä ydinvoimataistoon päätettyään viimein kolmesta yrittäjästä viimeisenä jättää hakemuksensa Loviisaan aiotusta reaktorista.

Fortum on viimeaikaisessa lobbaamisessa epäillyt uusimman tulokkaan Fennovoiman edellytyksiä selviytyä uuden laitoksen rahoituksesta.

Samanlaisia epäilyksiä on julkisesti esittänyt entinen pääministeri Paavo Lipponen, joka on nykyisin Pohjolan Voiman (PVO) konsultti. Olkiluodon voimaloiden omistaja Teollisuuden Voima (TVO) on PVO:n tytäryhtiö.

Sekä Fennovoima että Fortum ovat arvioineet uuden laitoksen hinnan asettuvan neljän ja kuuden miljardin euron välille.

Kilpailijat arvioivat, että varsinkin Fennovoiman laitoksen hinta asettuisi haarukan ylälaitaan eli kuuteen miljardiin, koska uutena tulijana se joutuisi rakentamaan kaiken alusta saakka infrastruktuurista lähtien.

Fortumissa arvioidaan, että nykyisessä taloustilanteessa vaadittavien summien irrottaminen olisi mahdotonta monille suomalaisille pienehköille kunnallisille sähköyhtiöille. Esimerkiksi Porvoon kaupunki joutuisi järjestämään kymmeniä miljoonia euroja pitkäaikaista rahoitusta hankkeelle.

Fortumissa epäillään myös Fennovoiman teollisuusyritysten rahoituskykyä, kun tulovirta on voimakkaasti ehtynyt. Esimerkiksi Fennovoiman suurimman suomalaisen omistajan Outokummun pitäisi pystyä järjestämään hankkeeseen omistusosuutensa mukaisesti jopa 600 miljoonaa euroa.

Fennovoiman suurin omistaja 34 prosentilla on saksalainen energiajätti E.ON. Fennovoiman suomalaiset ydinvoimakilpailijat vihjaavat nyt, että jos Fennovoima saisi rakentamisluvan, vahvataseisella E.ON:lla olisi tämänhetkistä omistusosuuttaan suurempi rooli rahoittajana.

"Ulkomainen energiantuottajajätti pyrkii valmiiseen pöytään rahastamaan, tavoitteenaan mahdollisesti enemmistöosakkuus", kirjoittaa PVO:n konsultti Lipponen uusimmassa Energia-lehdessä.

Fortum empi hakemuksensa jättämistä, mutta nyt yhtiössä on tehty johtopäätös, että seuraavasta luvasta kilpailevat etupäässä se ja Fennovoima.

TVO:n mahdollisuuksiin tällä kierroksella ei uskota, kun kolme vuotta myöhästyvä Olkiluoto-3:n projekti on ensi keväänä edelleen kesken. Lopullinen hintakaan ei ole selvillä, kun tilaaja TVO ja rakentaja Areva pommittavat toisiaan miljardiluokan korvausvaateilla.

Alun perin Olkiluodon uusimman reaktorin piti olla tuotannossa tänä keväänä.

Fortumissa on päätelty, että luvan saadakseen sen pitää myydä poliitikoille oman hakemuksensa vahvuudet ja Fennovoiman heikkoudet.

Lipponen on tullut ilmeisesti samanlaiseen päätelmään. Hän kirjoittaa, että "on mahdoton ajatus, että hallitus hylkäisi TVO:n hakemuksen, jolla on muita selvästi paremmat edellytykset toteutua energiapoliittisesti tarpeellisessa aikataulussa".

Päätöksen tekemistä aluepoliittisin perustein hän nimittää "juridisesti kestämättömäksi siltarumpuratkaisuksi".

Ratkaisuksi Lipponen esittää, että lupa annetaan kaikille kolmelle hankkeelle. "Sitten katsottaisiin, mitkä lähtevät liikkeelle missäkin aikataulussa."

Samaa on esittänyt elinkeinoelämän etujärjestö EK.

Hallitus ja eduskunta tuskin lähtevät tähän ehdotukseen, sillä tuore Ylen uutisten kysely kertoo, että lisäydinvoimalla on edelleen enemmän vastustajia kuin kannattajia. Lisärakentamista vastusti 48 prosenttia ja 37 kannatti, 15 prosenttia ei ottanut kantaa. Erityisesti nuoret ja naiset ovat vastaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.