23.2.2011 15:09 | Päivitetty: 23.2.2011 16:24
Pääministeri Mari Kiviniemi tapasi Kreikan pääministerin George Papandreoun Kesärannassa keskiviikkona.
Kreikan pääministeri George Papandreou kampanjoi tänään Helsingissä EU:lta saadun kriisilainan laina-ajan pidentämisen puolesta.
Papandreou sanoi tiedotustilaisuudessa tavattuaan pääministeri Mari Kiviniemen (kesk), että laina-ajan pidentäminen voisi auttaa rauhoittamaan markkinat.
Hän korosti kuitenkin, että Kreikka on jo tehnyt mittavia uudistuksia ja pystyy maksamaan lainansa takaisin.
"Tietyt toimet velan hoitamiseksi paremmin olisivat hyödyllisiä, ne rauhoittaisivat markkinoita ja auttaisivat meitä hoitamaan asiaa tehokkaammin. Mutta takaan, että suomalaisilla ei ole mitään murehdittavaa ja laina maksetaan takaisin korkojen kera", Papandreou sanoi.
Pääministeri Mari Kiviniemi ei halunnut ottaa suoraan kantaa siihen, voiko EU pidentää laina-aikaa.
"Se on Kreikan esitys. Mutta määrättömästi ei voida pidentää, keskustelussa on ollut aivan hurjia laina-aikoja, joihin Suomi ei ole valmis", Kiviniemi tarkensi.
Hän korosti, että EU:ssa laaditaan markkinoiden rauhoittamiseksi kattavaa pakettia, jossa mahdolliset uudet järjestelyt ongelmamaiden rauhoittamiseksi ovat vain yksi osa.
Papandreoun on arveltu käynnistäneen suoranaisen kiertueen eurooppalaisten valtiojohtajien luo taivutellakseen näitä laina-ajan pidennykseen.
Eilen hän tapasi Berliinissä Saksan liittokanslerin Angela Merkelin, joka väläytti tapaamisen jälkeen, että EU-maat voisivat suostua laina-ajan pidennykseen.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi