19.3.2008 20:16
Suomen suurimmat sähkön vähittäismyyjät eivät aio alentaa sähkön vähittäismyyntihintojaan, vaikka sähkön tukkuhinta on puolittunut vuodenvaihteen jälkeen pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla.
Kuluttajahinta pysyy kalliina, koska sähköjohdannaisten hinnat kertovat, että markkinat odottavat sähkön kallistuvan loppuvuotta kohden.
Näin toteavat Suomen neljän suurimman sähkön vähittäismyyjän eli Fortumin, Helsingin Energian, Vattenfallin, ja Energiapolarin edustajat
Jotkin sähkön myyjät, kuten Vantaan Energia ja Tampereen Sähkölaitos, jopa korottavat hintojaan.
Sähkön reaaliaikainen markkinahinta on viime kuukausina halventunut kahdesta syystä. Talvi on ollut leuto, ja Pohjoismaissa on riittänyt vettä pyörittämään vesivoimaa, Helsingin Energian johtaja Jukka Niemi sanoo.
Mutta tulevasta kertovat signaalit viittaavat Niemen mukaan siihen, että sähkön hinta nousee loppuvuodesta.
"Polttoaineiden hinnat ovat aika lailla ennätyskorkealla ja päästöoikeuksien hinnat ovat korkealla", Niemi sanoo.
Polttoaineen eli käytännössä kivihiilen kallistuminen sekä päästöoikeudet nostavat ennen kaikkea hiililauhdevoiman hintoja.
Vaikka hiililauhdevoimalla tuotetaan verraten pieniä määriä sähköä, sen hinta määrää varsinkin talvisin tukkuhintojen tason.
Tämä johtuu siitä, että tukkumarkkinoilla hinta määrittyy kalleimman tuotantotavan mukaan. Se on usein hiililauhdenvoima.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi