perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Kumpulan vaihtopiirissä voi palvelun ostaa palvelulla

10.4.2010 21:11

Jenniina Nummela

Satu Niemi ja Milton Niemi do Nascimento, 5,   ulkoiluttavat Kirsi Gimishanovin Lyyti-koiran.

Satu Niemi ja Milton Niemi do Nascimento, 5, ulkoiluttavat Kirsi Gimishanovin Lyyti-koiran.

Helsingin Kumpulassa aloitti marraskuussa Suomen ensimmäinen työtuntien vaihtopiiri, jossa palveluista sovitaan kansainvälisessä verkossa.

Jäsenille avoimelta sivustolta löytyy esimerkiksi remonttiapua, oikolukua, auton lainausta, astangajoogaa, sienimetsäseuraa, suomen opetusta ulkomaalaisille, dvd:n lainausta, kasvien mullanvaihtoa ja graafista suunnittelua.

Kumpulassa jäseniä on tätä nykyä 112 ja lisää toivotaan.

Järjestelmä toimii esimerkiksi siten, että ulkoiluttamalla tunnin verran toisen koiraa, ansaitsee kymmenen kumpenniä. T

ällä virtuaalivaluutalla voi "ostaa" itselleen vaikkapa polkupyörän kunnostusta.

"Ensin epäilin, että minulla ei ole aikaa, Aikaa on kuitenkin tullut lisää, kun voi vähentää tylsien asioiden tekemistä ja lisätä kivojen asioiden tekemistä. Inhoan parsimista, mutta rakastan villasukkia", sanoo Arabianrannassa asuva kulttuurialan yrittäjä Satu Niemi, joka liittyi rinkiin joulukuussa.

"Vaihtopiiri on solidaarinen tapa käydä kauppaa. Kaikki työ on keskenään samanarvoista", kertoo Hollannista kotoisin oleva perustajajäsen Ruby van der Wekken.

Hänen mukaansa piirin tavoitteena on tasata hyvinvointia ja lisätä vaihtoehtoja kapitalistiselle markkinataloudelle.


Lisää aiheesta sunnuntain Helsingin Sanomissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.