18.3.2008 4:25
Noin 50 000 Sampo Pankin verkkopankin aktiivista käyttäjää menetti aiemmin tässä kuussa yhteytensä verkkopankkiin.
Sampo Pankki on tanskalaisen Danske Bankin suomalainen tytäryhtiö. Yhteyden menettämisen syynä oli, ettei näiden asiakkaiden tietokoneen käyttöjärjestelmä mahdollistanut Dansken käyttämän Java-teknologian asentamista tai he eivät osanneet tai halunneet tehdä päivitystyötä.
Kaikki 800 000 Sammon verkkopankkitunnuksen haltijaa löytävät pääsiäisen jälkeisenä tiistaina täysin uudenlaisen verkkopankin. Yksikään ikoni tai ikkuna ei ole entisenlainen ja koko palvelun käyttölogiikka muuttuu täysin.
Pankissa arvellaan muutoksen aiheuttavan kyselyjen tulvan. Sen varalta puhelinpankin vahvuus on kolminkertaistettu viimekesäiseen perusmiehitykseen verrattuna.
Kaikki tämä liittyy Suomen oloissa harvinaisen mittavaan tietotekniikan muutos- ja yhdistämisurakkaan, jonka kokonaiskustannuksiksi mainitaan 200 miljoonaa euroa.
Sen jälkeen suomalainen Sampo Pankin asiakas on yksi niistä viidestä miljoonasta, jotka voivat käyttää Dansken yhdeksän maata kattavaa verkkopankkia.
Sampo aloitti verkkopankin käyttäjille suunnatun tiedotuskampanjan muutoksesta tammikuun puolivälissä. Tuolloin asiasta kerrottiin verkkopankin sivuilla. Helmikuussa lähti kirje jokaiselle asiakkaalle.
Uusi muistutuskirje tuli vasta viime viikolla. Siinä todettiin ykskantaan, että verkkopankkiin pääsee pääsiäisen jälkeen vain, mikäli on ottanut käyttöön turvaratkaisun edellyttämät ohjelmistoversiot.
Ne jäävät haaveeksi vanhojen koneiden ja niiden vanhojen ohjelmien omistajille.
Viestintäjohtaja Hannu Vuolan mukaan 80 prosenttia Sammon asiakkaista käyttää Microsoftin Windows -käyttöjärjestelmää. Uuden verkkopankin käyttöön kelpaavat vain Windows 2003, XP tai Vista, ei siis vanha Windows 2000.
Myös Linux- ja Mac-käyttöjärjestelmien yleisimpien versioiden pitäisi toimia ongelmitta, joskin Vuola myöntää niiden mahdollisesti aiheuttavan Windowsia enemmän pulmia.
Muistutuskirjeen teksti oli epätarkka, sillä ilman Sammon edellyttämiä laitteita pääsy verkkopankkiin keskeytyi Vuolan mukaan jo maaliskuun 4. tai 5. päivänä.
Sammon 1,1 miljoonasta asiakkaasta 800 000:lla on verkkopankkitunnukset. Heistä 500 000 luokitellaan aktiivikäyttäjiksi, jotka käyttävät tunnuksiaan vähintään kerran viikossa, yleensä laskujen maksamiseen.
Kymmenen prosenttia aktiivikäyttäjistä sai siis kuun alussa tuta, ettei yhteyttä verkkopankkiin enää syntynyt tavanomaiselta koneelta.
Vuola arveli monien siirtyneen käyttämään muita, esimerkiksi työpaikkansa koneita, joten yhteytensä menettäneiden aktiivikäyttäjien määrä lienee jäänyt pienemmäksi kuin 50 000. Toisaalta kukaan ei vielä osaa arvioida, kuinka moni harvemmin kuin kerran viikossa tunnuksiaan käyttävä on menettänyt yhteytensä.
Vuolan mukaan muutos on tuonut päivittäin noin 200 yhteydenottoa. Niissä suurimmaksi ongelmaksi on osoittautunut kyvyttömyys tai haluttomuus tehdä tarvittavia päivityksiä, ei niinkään se, että laitteet olisivat verkkopankin käyttämiseen liian vanhoja.
Sampo-pankki sponsoroi uuden koneen ostamista sadalla eurolla 18.3.2008
Muutos rajoittaa palvelua pääsiäisenä 18.3.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi