torstai 23.2.2012 | Aslak  Onnittele e-kortilla

Kysely: Suomalaisilla suurin luottamus euroon, viidennes haikailee markkaa

22.6.2011 10:59

Markku Niskanen / HS

Suomalaisilla on tutkimuksen mukaan kova luottamus euroon.

Suomalaisilla on tutkimuksen mukaan kova luottamus euroon.

Suomalaiset luottavat yhteisvaluutta euroon enemmän kuin minkään muun euromaan kansalaiset. Valittujen Palojen laajan kansainvälisen tutkimuksen mukaan 69 prosenttia suomalaisista kertoo luottavansa euroon.

Kysely tosin tehtiin jo vuodenvaihteessa, minkä jälkeen useita euromaita piinaavaa velkakriisi on vain syventynyt.

Keskimäärin koko Euroopassa luottamusta euroon löytyi vain hieman alle puolella ihmisistä. Euromaissa luottoa löytyy hieman yli puolelta.

Suurimmista euromaista Saksassa euroon luottaa vain 40 ja Ranskassa 39 prosenttia ihmisistä.

Ranskassa on kovin into palata euroa edeltäneeseen kotimaan valuuttaan. Kolmannes maan kansalaisista on vahvasti sitä mieltä, että frangi pitäisi ottaa takaisin käyttöön. Yli puolet ranskalaisista on sitä mieltä, että eurosta ei ole hyötyä.

Suomalaisista markan perään haikailee viidennes. Suomessa 36 prosenttia vastaajista ajattelee kyselyn mukaan, että eurosta ei ole hyötyä.

Kyselyyn vastasi Suomessa noin 3 000 ja 16 Euroopan maassa yhteensä noin 33 00 ihmistä. Virhemarginaali on 2 prosenttiyksikköä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.