23.11.2009 8:41
Tele- ja tietoliikennealan toimihenkilöiden työolot ovat usein hälyttävän huonot, käy ilmi Toimihenkilöunionin (TU) jäsenkyselystä.
Työntekijät kärsivät kyselyn mukaan keskimääräistä useammin henkisistä työperäisistä sairauksista. Sairauspoissaolot ovat liki kaksinkertaiset muihin toimihenkilöaloihin verrattuna.
Erityisesti ongelmat korostuvat TU:n mukaan puhelinkeskuksissa eli niin sanotuissa call centereissä. Toimihenkilöunionin työympäristöasiantuntija Tarja Korkalainen pitää ongelmia merkkinä siitä, että ainakin osa yrityksistä laiminlyö henkisen työsuojelun.
Ongelmiksi työntekijät kokevat muun muassa puutteellisen tiedonsaannin, työn kuormittavuuden sekä suhteettomat tulostavoitteet. Myös jatkuva pelko työnkuvan huononemisesta ja työn loppumisesta ovat alalla yleisiä.
Toimihenkilöunionin ict-alan sopimusalavastaava Arto Heikkilä ei yllättynyt kyselyn tuloksesta. Hän pitää keskeisenä syynä teleyritysten "pyöröovistrategiaa", jossa vanhoja työntekijöitä saneerataan ulos. Tilalle tulee nuorta väkeä, jolle ei anneta riittävästi aikaa perehtyä esimerkiksi myytäviin tuotteisiin.
Heikkilän mukaan puhelinkeskusten työnjohto on "kepillä johtamista".
"Säännöllisesti julkistetaan kolme heikointa toimihenkilöä tai kirjataan jokaisen myynnit fläppitaululle. Jos tulostavoitteet eivät täyty, ryhdytään uhkailemaan irtisanomisella", Heikkilä antaa esimerkin.
Puhelinkeskuksissa työskentelee paljon määräaikaisissa töissä olevia 30–40-vuotiaita naisia. Heistä moni käy usein töissä sairaana, ilmeisesti työpaikan menettämisen pelossa, TU:n tutkija Petri Palmu arvioi.
Palmun mukaan teleala erottuu edukseen vain siinä, että lähityökaverit tulevat hyvin toimeen keskenään.
"Osin tämä on yhteisön itsensä luoma suojautumiskeino johdon mielivaltaiseen päätöksentekoon ja tuskaan", Palmu arvioi.
Tarja Korkalaisen mukaan tilanne voi pahimmillaan johtaa työntekijän lopulliseen uupumiseen ja masentumiseen.
Kyselyn tulokset ovat saaneet TU:n mukaan alan luottamusmiehet liikkeelle. He vaativat työnantajilta toimia erityisesti puhelinasiakaspalvelutyötä tekevien toimihenkilöiden työolojen korjaamiseksi.
Ratkaisuksi ongelmiin TU esittää niin sanotun työhyvinvointikortin käyttöönottoa. Järjestelmä takaisi koko henkilöstölle perustiedot työhyvinvoinnista.
Jäsenkysely oli osa koko TU:n jäsenistöä koskevaa työmarkkinatutkimusta. Siihen vastasi helmikuussa 17 000 ja huhtikuussa 13 000 asiantuntija- ja esimiestehtävissä työskentelevää toimihenkilöä.
Tele- ja tietoliikennealalla vastaajia oli helmikuussa 980 ja huhtikuussa 760.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Ulkomaat | Julkaistu 0:59
Kotimaa | Päivitetty 0:11
Ulkomaat | Julkaistu 19:23