sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Lääkejätti Pfizer ostaa Wyethin yli 50 miljardilla

26.1.2009 16:55

Lääkealalla tapahtuu iso fuusio, kun maailman suurin lääkeyhtiö Pfizer ostaa kilpailijansa Wyethin. Kauppahinta on peräti 68 miljardia dollaria eli runsaat 52 miljardia euroa, yhtiöt kertoivat maanantaina.

Pfizerin ja Wyethin liitto ei tullut yllätyksenä, sillä kaupasta liikkui tietoja jo viime viikolla. Viimeksi Pfizer mylläsi lääkemarkkinoita ostamalla Pharmacian 64 miljardilla dollarilla vuonna 2003.

Pfizer maksaa osan Wyethista käteisellä, loput osakkeillaan ja velkarahalla. Hinta on 50,19 dollaria osakkeelta eli 15 prosenttia perjantain markkina-arvoa enemmän.

Vuonna 1849 perustettu Pfizer työllistää lähes 82 000 ihmistä 150 maassa. Suomessa yhtiöllä on noin 185 työntekijää. Wyethin Pohjoismaissa toimivan markkinointiyrityksen pääkonttori on Tukholmassa, mutta myös Suomessa on pieni maaorganisaatio.

Kaupan mahdollisia vaikutuksia Suomeen on Pfizerin Suomen yhteiskuntasuhde- ja viestintäjohtaja Niko Palosuon mukaan vielä aikaista arvioida.

"Nämä ovat sen luokan yritysjärjestelyjä, että kaupan vahvistamiseen menee melko pitkä aika. Siinä mielessä olemme Suomessa vielä aika pitkään odottavalla kannalla", Palosuo sanoi STT:lle. Hän huomautti, että Wyethin tuotesalkku näyttää täydentävän hyvin Pfizerin valikoimaa.

Kummallakin patenttimurheita

Pfizer laskee, että fuusion pitäisi parantaa yhdistyneen yhtiön liikevaihtoa jo parin vuoden kuluttua. Säästöjä syntyy, kun päällekkäisiä toimintoja päästään karsimaan.

Ilman nyt sovittua kauppaa Pfizerin liikevaihto uhkasi kutistua selvästi vuonna 2011, jolloin yhtiölle tärkeän kolesterolilääkkeen Lipitorin patenttisuoja umpeutuu ja markkinoille pääsee halvempia kilpailijoita.

Vastaavia patenttimurheita on myös Wyethilla, jonka eniten myyvä tuote, masennuslääke Effexor XR menettää oman patenttisuojansa jo ensi vuonna.

Analyytikot arvioivat, että Pfizerin ja Wyethin fuusio saattaa laukaista lääkealalla myös laajemman yritysjärjestelyjen aallon. Yhtenä mahdollisena ostokohteena mainittiin AstraZeneca.

Wyeth neuvotteli aiemmin hollantilaisen rokotevalmistajan Crucellin ostosta, mutta vetäytyi hankkeesta Pfizer-fuusion varmistuttua.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.