13.2.2007 12:00 | Päivitetty: 13.2.2007 13:21
Melkein kaikki suomalaiset saavat jo laajakaistayhteyden, jos he niin haluavat. Nuori nainen surffailee Internetissä nettikahvilassa Helsingissä.
Laajakaista on jo lähes kaikkien suomalaisten ulottuvilla. Tuoreen tutkimuksen mukaan nopean yhteyden internetiin saa halutessaan noin 96 prosenttia kotitalouksista. Laajakaista on tällä hetkellä käytössä 53 prosentilla kotitalouksista.
Parhaiten laajakaista on levinnyt Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä ja Etelä-Karjalassa. Operaattoreiden ilmoitusten mukaan näissä maakunnissa palvelu kattaa käytännössä jo lähes kaikki kotitaloudet. Selvästi alle maan keskiarvon jäädään Kainuussa ja Etelä-Savossa.
Myös 3G- ja muiden nopeiden matkapuhelinpalveluiden alueellinen saatavuus on parantunut selvästi edellisen, kaksi vuotta sitten tehdyn tutkimuksen jälkeen. Tutkimuksen on teettänyt liikenne- ja viestintäministeriö.
Telepalveluiden saatavuus on heikointa harvaan asutuilla alueilla.
Esimerkiksi laajakaistapalvelut ovat kaikkien tai lähes kaikkien saatavilla 79 prosentissa Suomen kunnista. Kaksi vuotta sitten saatavuus oli yhtä hyvä 62 prosentissa kunnista.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi