sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

"Lapsisakko" rankaisee äitien palkkakehitystä

4.4.2008 22:08

Kotiin lapsen kanssa jäävä äiti jää palkkakehityksestä jälkeen vielä töihin palattuaankin. Niin sanottu lapsisakko rokottaa pahimmillaan jopa viidenneksen palkkakehityksestä lapsettomiin naisiin verrattuna.

Tiedot ilmenevät Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan, Palkansaajien tutkimuslaitoksen ja Työterveyslaitoksen yhteisestä tutkimuksesta. Lapsen saannin palkkavaikutuksia tutkittiin Suomen osalta nyt ensimmäistä kertaa.

Äidin tienestit putoavat luonnollisesti sinä aikana, kun hän on kotona hoitamassa lasta. Palkkakehitys jää kuitenkin lapsettomia heikommaksi myös töihinpaluun jälkeen.

Yhden tai kaksi vuotta työelämästä pois olleiden ansiot jäävät ensimmäisenä paluuvuotena 8–11 prosenttia jälkeen lapsettomiin verrattuna. Kaksi vuotta tai pidempään kotona olleiden palkkakehitys jää ensimmäisenä vuonna hurjat 19 prosenttia pienemmäksi kuin lapsettomilla naisilla.

Suureen lapsisakkoon saattaa tosin vaikuttaa myös mahdollinen osa-aikatyön tekeminen, mutta tätä ei tutkimuksessa huomioitu.

"Toisaalta kollegan tutkimuksessa, jossa työtunnit kontrolloitiin, lapsisakko näkyi edelleen eikä sitä voitu selittää vähäisemmillä työtunneilla", Etlan tutkija Sami Napari huomauttaa.

Urakatkoa seuraavina vuosina perhevapailla olleet kirivät lapsettomien naisten palkkakehitystä kiinni nopeasti. Lyhyellä, yhden kahden vuoden katkolla olleiden palkkakehitys on kolmen vuoden jälkeen paluusta jo lähes lapsettomien naisten tasolla.

Sen sijaan pidemmillä perhevapailla olleilla naisilla ansiokehitys on vielä kolmantenakin vuonna 7–11 prosenttia lapsettomia heikompaa.

"Lapsisakon suuruus vaihtelee voimakkaasti urakatkon pituuden mukaan. Rangaistus on suurempi pidemmän urakatkon jälkeen", Napari tiivistää tulokset.

Perhevapaita edeltävä työtilanne ei selitä eroja, sillä ennen lapsen saamista tulevat äidit tienasivat jopa paremmin kuin lapsettomien naisten ryhmä.

Tutkimuksen aikasarja ei ylety kolmea vuotta pidemmälle, joten tutkijat eivät tiedä, kuinka pysyvää ansiokehityksen kyydistä tipahtaminen on. Selvää on, että heikomman tienestin vuodet vaikuttavat esimerkiksi äitien eläkkeisiin.

"Joka tapauksessa voi sanoa, että tuloksemme on jonkinlainen alakanttiarvio, sillä olemme katsoneet tilannetta vain ensimmäisen lapsen saamisen jälkeen. Tyypillisesti urakatkoja tulee useita, ja silloin vaikutukset voivat olla paljon suurempia", Napari muistuttaa.

Isillä vastaavaa lapsisakkoa ei havaittu. Toisaalta isät hoitavat lasta kotona yleensä vain kolme viikkoa tai vähemmän, mikä on niin lyhyt aika, ettei urakatkosta voida puhua.

Perhe ja ura tasa-arvosuunnittelun haasteena -hankkeen tuloksista kerrottiin Etlan suhdannevuosikirjassa 1/08. Tutkimus koski yksityistä sektoria ja vuosia 1995–2002.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.