11.9.2010 3:00
Kivipestyt farkut.
Kansainvälinen farkkuyhtiö Levi Strauss & Co ja ruotsalainen vaatejätti Hennes & Mauritz kertovat kieltävänsä hiekkapuhalluksen kaikessa vaatetuotannossaan vuodenvaihteesta lähtien, kertoo ammattiliittojen solidaarisuuskeskus SASK.
Farkkuyhtiön ja kauppaketjun ilmoitus on myönnytys alan ammattiliitoille ja kansainvälisille kampanjaverkostoille, jotka ovat syyttäneet vaateyhtiöitä leikkimisestä työntekijöiden terveydellä ja hengellä.
Menetelmä altistaa työntekijät tappavalle kivipölykeuhkolle.
Farkkujen viimeistelyyn käytetty hiekkapuhallus on SASK:n mukaan aiheuttanut todistettavasti tuhansien työntekijöiden sairastumisen ja vähintään satojen työntekijöiden kuoleman.
Pelkästään Turkissa kymmeniä työntekijöitä on kuollut puhalluspölyn aiheuttamaan silikoosiin, joka on parantumaton keuhkosairaus. Kehitysmaiden uhrien lukumäärää ei tiedä kukaan.
EU:n alueella käsin tehty hiekkapuhallus kiellettiin vaatetusteollisuudessa jo neljäkymmentä vuotta sitten. Maailman kolmanneksi suurimmassa farkkujen viejämaassa Turkissa kielto tuli voimaan vasta keväällä 2009, mutta sitä rikotaan isojen vaatevalmistajien alihankkijoiden käyttämissä hikipajoissa.
SASK:n tietojen mukaan kiellon jälkeen turkkilaiset valmistajat ovat ohjanneet hiekkapuhalluksen alihankintojaan Kiinaan, Intiaan, Egyptiin ja Bangladeshiin.
Manuaalinen hiekkapuhallus on valmistajalle edullisempaa kuin vaihtoehtoiset haalistusmenetelmät. Levi's ja H & M kehottavat myös muita valmistajia luopumaan menetelmästä.
Hiekkapuhalluksella käsiteltyjä farkkuja myydään runsaasti myös Suomessa markkinoilla. Kotimaisessa farkkutuotannossa menetelmä ei ole käytössä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi