keskiviikko 10.2.2010 | Ella, Elina  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

TAUSTA

Lex Nokia

25.4.2008 4:30

Syyttäjä Jukka Haavisto totesi keväällä 2006, että Nokia seurasi laittomasti työntekijöidensä sähköpostiliikenteen tunnistamistietoja vuosina 2000–2001. Kyse oli pääasiassa sähköpostiliikenteestä Nokian ja Microcellin välillä.

Syyttäjän mielestä Nokian toiminta täytti viestintäsalaisuuden rikkomisen tunnusmerkit. Mahdollinen rikos oli jo vanhentunut, koska syyte olisi pitänyt nostaa kahden vuoden kuluessa tekohetkestä.

Syyttäjä selvitti myös poliisin toimia. Keskusrikospoliisi ei käynnistänyt esitutkintaa, koska Nokian toiminta ei ollut rikostutkijan mielestä "kokonaisuudessaan arvostellen törkeää".

Syyttäjän mielestä poliisit rikkoivat virkavelvollisuuttaan, koska he eivät puuttuneet tietoonsa tulleeseen viestintäsalaisuuden rikkomisen.

Haavisto päätti olla syyttämättä poliiseja, koska heidän "syyllisyyttään on pidettävä vähäisenä".

Neljä vuotta valmisteltua sähköisen viestinnän tietosuojalain muutosta on tämän tapauksen vuoksi kutsuttu lex Nokiaksi.

Monet asiantuntijat uskovat, että lainmuutoksen valmistelusta olisi luovuttu jo kauan sitten ilman Nokian painostusta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.