lauantai 21.11.2009 | Hilma  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Lidl vakoili työntekijöitään valvontakameroilla Saksassa

26.3.2008 13:01

berliini. Halpaketju Lidl on vakoillut omia työntekijöitään useissa myymälöissään Saksassa.

Aikakauslehti Stern paljasti keskiviikkona, että työnantaja oli viime vuonna asennuttanut valvontakameroja muun muassa työntekijöiden taukotiloihin ja vessoihin.

Uutisensa todisteeksi Stern julkisti kymmeniä Lidlin sisäisiä dokumentteja, joihin oli kirjattu olennaisimpia havaintoja valvontakameroiden otoksista.

"Rouva T. puhuu puhelimessa poikaystävänsä kanssa, on kyse yhteisestä illallisesta. Hän lupaa olla täsmällisesti tapaamispaikassa kello 15, vaikka hän tietää, että niihin aikoihin kaupassa on paljon kävijöitä ja erilaisia töitä olisi vielä runsaasti tehtävänä", kuului tiivistelmä yhdestä otoksesta.

Sternin mukaan useimmat vakoilutapaukset ovat sattuneet Ala-Saksin osavaltiossa, muutamia tapauksia on myös Berliinistä, Rheinland-Pfalzista ja Schleswig-Holsteinista.

Palvelualojen ammattiliiton Verdin mukaan Lidlin toiminta on ennenkuulumattoman törkeää. Tiedotusvälineissä toimintaa verrattiin Itä-Saksan pahamaineisen tiedustelupalvelun Stasin toimintaan.

Stasin organisoimana kymmenettuhannet tavallisetkin itäsaksalaiset urkkivat valtion laskuun omia ystäviään ja työtovereitaan. Tarkoituksensa oli paljastaa toisinajattelijoita ja kansalaisia, jotka suunnittelivat pakoa Länsi-Saksaan.

Lidlin tiedottaja ei kiistänyt valvontakameroiden ja pöytäkirjojen olemassaoloa. Yhtiön mukaan kyse ei kuitenkaan ole ollut työntekijöiden vakoilusta vaan mahdollisten väärinkäytösten paljastamisesta.

Yhtiön mukaan työntekijöiden yksityiselämään kajoavat pöytäkirjamerkinnät eivät vastaa yhtiön käsitystä siitä, miten työntekijöihin pitäisi suhtautua.

Saksan tietosuojavaltuutettu Peter Schaar sanoi Sternille, että jos väitteet pitävät paikkansa, tapauksesta on aloitettava tutkinta.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.