10.9.2009 15:56
Suomen Pankin pääjohtajan Erkki Liikasen mielestä poliitikkojen olisi kannettava huolta julkisen talouden pitkän aikavälin tasapainosta.
Liikanen arvioi torstaina eduskunnan talousvaliokunnan julkisessa kuulemisessa, että jos markkinoiden tai kansalaisten luottamus tasapainoon pettää, se vaikuttaa tavattoman kielteisesti talouden toimintaan.
Liikasen mukaan Suomen talous elpyy muita EU-maita hitaammin, koska viennin merkitys bruttokansantuotteesta on niin suuri. Lisäksi 80 prosenttia Suomen viennistä koostuu investointitavaroista, tuotantohyödykkeistä ja raaka-aineista. Kulutustavaroiden osuus on pieni.
Liikasen mukaan taloudessa on ollut havaittavissa pientä paranemista.
1990-luvun lamassa jäi Liikasen mukaan paljon nuoria työmarkkinoiden ulkopuolelle. Jos nyt käy samoin, sillä on suuri vaikutus kansantalouden tuotantoon myös pitkällä aikavälillä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Politiikka | Julkaistu 16:57
Vanhanen: Rehniä ei ajeta kauppakomissaariksi 14:07
Tutkijat: Olli Rehn on nyt vahvoilla 11:40
Rehn ei allekirjoita uusien EU-johtajien saamaa kritiikkiä 13:44
Stubb: Ulkoministeri Ashton solminee vahvat suhteet Clintoniin 8:28
Belgian Van Rompuy ja Britannian Ashton on EU:n uusi johtokaksikko 19.11. 23:32