15.8.2008 4:34
Paavo Lipposen mukaan hänen uudella tehtävällään on Suomen valtion johdon suositus.
Entinen pääministeri Paavo Lipponen ryhtyy neuvonantajaksi saksalais-venäläiselle maakaasuyhtiölle Nord Streamille. Lipposen tehtävänä on sukkuloida Nord Streamin ja suomalaisten päättäjien välillä ja vauhdittaa Itämeren kaasuputken ympäristölupien käsittelyä Suomessa.
Lipponen on solminut vuoden kestävän konsulttisopimuksen yhtiön kanssa. Hän kertoo saaneensa hyväksynnän pääministeriltä ja presidentiltä.
Palkkion suuruudesta Lipponen sanoo, että se vastaa kansainvälisen tason konsulttipalkkiota. "Isompiakin on nähty."
Lipponen lähti tehtävään, koska hän pitää putkea kannatettavana yhteistyöhankkeena Venäjän ja EU:n välillä.
Vilkastuvasta keskustelusta huolimatta Lipponen uskoo, että kaasu virtaa putkessa jo 2011.
Lipponen kertoo sopineensa konsultoinnista kuukausi sitten Berliinissä tavatessaan Nord Streamin toimitusjohtajan Matthias Warningin ja hallintotoneuvoston puheenjohtajan Gerhard Schröderin, jotka pyysivät häntä tehtävään.
Tehtävä on määräaikainen ja sovittu yhden vuoden mittaiseksi. Lipponen korostaa, että kyse ei ole työsuhteesta, vaan neuvonantajuudesta, jossa hän toimii tavallaan riippumattomana yhteyshenkilönä.
"Riippumattomuus tässä tarkoittaa, että toimin kahden osapuolen välillä. Voin viedä suomalaisille viranomaisille näkemyksiä Nord Streamin johdolta ja päinvastoin välittää terveisiä Suomen päättäjiltä."
Lipponen ei näe periaatteessa mitään arveluttavaa siinä, että hän entisenä pääministerinä lähtee vahvasti poliittissävyisen ja kiistellyn putkihankkeen asiamieheksi. Hän huomauttaa, että monet aiemmat poliitikot Suomessa ja muualla ovat mukana monenlaisissa tehtävissä.
"Pitää muistaa, että pääministeriajoistani on aikaa jo yli viisi vuotta. Ei minua voi pitää enää millään lailla sisäpiiriläisenä."
Samanlaisessa konsulttisuhteessa Lipponen on suomalaiseen energiayhtiöön Pohjolan Voimaan. Lipponen arvioi, että Nord Streamin ja Pohjolan Voiman tehtävät vievät häneltä aikaa yhteensä noin viikon verran kuukaudessa.
Lipponen kertoo kannattaneensa Itämeren-kaasunputken rakentamista tiiviisti jo pääministeriaikoinaan eikä kanta ole muuttunut.
Putki on EU:ssa ja varsinkin EU-parlamentissa herättänyt intohimoja, ja eräät suomalaisetkin EU-parlamentaarikot ovat ehdottaneet putken hyväksymisen vastineeksi erilaisia velvoitteita Venäjälle. Venäjää on vaadittu sitoutumaan syvemmin Itämeren suojeluun tai jopa antamaan periksi puutulleissa.
Lipponen vastustaa kaikkinaista koplausta muihin asioihin, koska vaatimuksille ei tule loppua.
Putki pitää Lipposen mielestä nähdä Suomen kannalta ympäristökysymyksenä. Ympäristövaatimukset pitää täyttää säädösten mukaan, mutta niissäkin pitää pysyä kohtuudessa.
Lipponen sanoo, että hänen päätyönsä nyt on muistelmien kirjoittaminen, ja muu on sivutoimista. Hän joutui miettimään rooliaan, kun iso yritys tarjosi hallituspaikkaa.
"Hallitusjäsenyys vaatii työmäärää, johon minulla ei nyt ole mahdollisuuksia. Vedin siihen rajan."
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi