17.1.2008 8:35
Pääministeri Matti Vanhanen Googlen perustajien Larry Page ja Sergey Brin kanssa.
MOUNTAIN VIEW. Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) vieraili keskiviikkona hakuyhtiö Googlen pääkonttorissa osana Yhdysvaltain matkansa ohjelmaa. Hän tapasi Googlen perustajat Sergei Brinin ja Larry Pagen sekä yhtiön muuta johtoa.
Vierailun aikana keskusteltiin muun muassa Jokelan ampumasurmista. Myös Googlessa Jokelan tapahtumat tunnettiin, ja siihen liittyvät uutiset olivat seurannassa.
"Kannustin heitä (googlelaisia) etsimään keinoja, joilla netin epäilyttävät viestit voitaisiin tunnistaa", Vanhanen kertoi. Googlessa tätä teemaa on Vanhasen mukaan mietittykin ja "heillä on tiettyjä ajatuksia, jolla siihen voidaan vaikuttaa".
Tarkemmin Vanhanen ei asiaa halua valottaa, sillä keskustelut Googlen johdon kanssa olivat luottamuksellisia.
Vierailu Googlen kampusmaisessa pääkonttorissa oli vaikuttava kokemus. "Henkilöstö näytti olevan vielä nuorempaa kuin olin kuvitellut", Vanhanen sanoi.
Keskiviikkona Vanhanen vieraili myös internetteknologiaa valmistavassa Ciscossa, joka Googlen tavoin sijaitsee Piilaaksossa. Lisäksi hän tapasi Kalifornian kuvernöörin Arnold Schwarzeneggerin Sacramentossa.
Vanhasen Yhdysvaltain-vierailu päättyy tänään Seattlessa, jossa hän muun muassa tapaa Microsoft-johtaja Bill Gatesin.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi