sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Meego-johtaja poistuu Nokian johtokunnasta

11.2.2011 9:49 | Päivitetty: 11.2.2011 10:11

Matkapuhelinvalmistaja Nokia myllää johtokuntansa uuteen uskoon.

Toimitusjohtaja Stephen Elop kertoi tänään Nokian siirtyvän älypuhelimissaan ohjelmistoyhtiö Microsoftin Windows Phone -käyttöjärjestelmään.

Samalla yhtiön johtokunta muuttuu. Yhdessä puolijohdeyhtiö Intelin kanssa kehitettävästä Meego-käyttöjärjestelmästä vastannut Alberto Torres jätti johtokunnan 10. helmikuuta, eikä ole enää yhtiön palveluksessa.

”Nokia on ratkaisevassa tienhaarassa, jossa merkittävä muutos on välttämätön ja väistämätön matkan jatkumiselle”, Elop sanoo Nokian tiedotteessa.

Uusina niminä yhtiön johtokuntaan nousevat Colin Giles, Rich Green, Jo Harlow ja Louise Pentland.

Vanhoista jäsenistä johtokunnassa jatkavat Tero Ojanperä, Timo Ihamuotila, Mary McDowell, Kai Öistämö ja Niklas Savander.

Huhtikuun alusta myös Nokian organisaatiorakenne muuttuu.

Huhtikuun alusta yhtiöllä on kaksi liiketoimintayksikköä: älypuhelimiin erikoistunut, Jo Harlow'n vetämä Smart Devices ja halpapuhelimiin erikoistunut, Mary McDowellin vetämä Mobile Phones.

Tuotemyynnistä vastaavaa Markets-yksikköä vetää Niklas Savander ja yhtiön palveluvalikoimasta vastaavaa Services and Developer Experience -yksikköä johtaa Tero Ojanperä.

Nokia uskoo uudella strategialla olevan ”merkittäviä vaikutuksia” yhtiön toimintoihin ja henkilöstöön.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.