tiistai 9.2.2010 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Metso irtisanoo 120–160 automaatiobisneksestä

19.8.2009 11:01 | Päivitetty: 19.8.2009 11:30

Konepajakonserni Metso ilmoitti keskiviikkona jälleen uusista yt-neuvotteluista. Nyt niitä aletaan käydä Automation-liiketoimintalinjan 1 400 työntekijän työsuhteista. Yhtiö odottaa neuvottelujen päättyvän 120–160 vakituisen työsuhteen lopettamiseen.

Lisäksi neuvotellaan noin 90–150 hengen lomautuksista. Automation-liiketoiminnassa tehdään prosessiautomaatiota ja venttiileitä ennen muuta metsäteollisuusyritysten ja energiantuottajien tarpeisiin.

Metsäyhtiöt ovat kysyntäongelmissa, jotka saattavat olla pysyviä ja energiasektorin investointeja on lykätty talouskriisin vuoksi. Venttiileitä tehtiin entiseen malliin vanhan tilauskannan pohjalta vielä kesään saakka. Uusia tilauksia ei kuitenkaan ole enää saatu riittävästi.

Tilanne on samanlainen koko Metso-konsernissa ja monessa muussakin konepajayrityksessä. Vanha tilauskanta on saatu tehtyä. Kun uutta tekemistä ei ole, edessä ovat lomautukset ja irtisanomiset.

Metson Automaatio-liiketoimintalinja työllistää Suomessa yli 1 500 henkeä 21 paikkakunnalla. Prosessiautomaation pääpaikka on Tampere, jossa työskentelee 560 työntekijää. 760 metsolaista tekee venttiileitä Helsingin Roihupellossa.

Yt-prosessi merkitsee pahaa takaiskua yhdelle Helsingin suurimmista jäljellä olevista teollisista työpaikoista.

Venttiilipuolella yt:t koskevat koko henkilöstöä, prosessiautomaatiossa lähinnä hallinto- ja tukitoimintoja.

Metso ilmoitti toisen vuosineljänneksen osavuosikatsauksessaan pyrkivänsä säästämään Suomessa tänä vuonna 600 miestyövuotta.

Koko konsernissa irtisanottiin tammi-kesäkuussa 1 900 henkeä, joista suurin osa Suomessa.

Suomessa metsolaisia on jäljellä 8 800 eli kymmenen prosenttia vähemmän kuin vielä viime vuonna. Koko konserni työllistää 27 600 henkeä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.