10.3.2009 17:51
MTK:n puheenjohtaja Michael Hornborg eroaa tehtävästään.
Kolme vuotta Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton MTK:n johdossa ollut Michael Hornborg, 43, jättää puheenjohtajan tehtävät. Hornborg ilmoitti illansuussa MTK:n seminaarissa Helsingissä pyytävänsä eroa järjestön valtuuskunnan kevätkokoukselta 23. huhtikuuta.
Hornborg perustelee eroaan perhesyillä. Hän ryhtyy viljelemään päätoimisesti vaimonsa Nina van der Palsin kanssa vaimon kotitilaa Lohjan Laakspohjassa. Tilalla tehtiin sukupolvenvaihdon vuoden vaihteessa.
Perheessä on 4-, 3- ja 1-vuotiaat lapset, joiden elämään Hornborg haluaa myös osallistua aiempaa tiiviimmin.
Hornborgin mukaan Laakspohjan tilaa aiotaan nyt kehittää investoimalla joko uusiin tallipaikkoihin tai suurempaan luomutuotantoon.
MTK:n puheenjohtajan paikka on tuulinen. Hornborgin kaudella maataloustukien leikkaukset ja tukimuutokset ovat suututtaneet milloin etelän, milloin pohjoisemman Suomen tuottajat. Keskusliiton johtoa on arvosteltu siitä, ettei se pidä tarpeeksi huolta viljelijöiden taloudellisesta asemasta ja tukieuroista.
Hornborgin asema puheenjohtajana punnittiin viimeksi alkuvuodesta MTK:n päättävän elimen eli valtuuskunnan ylimääräisessä kokouksessa.
"Minun asemastani on keskusteltu, mutta se kaikki kuuluu tehtävään", Hornborg sanoo.
Maatalouden tukirakenteeseen liittyviä ratkaisuja tehtäessä on Hornborgin mukaan katsottava koko maan etua, vaikka ratkaisut kirpaisisivatkin tietyn alueen viljelijöitä.
Hornborg aikoo viettää ainakin seuraavat kymmenen vuotta isänä ja viljelijänä, sen jälkeen hän uskoo palaavansa jollain tavalla
valvomaan suomalaisen ruokaketjun etuja.
Maa- ja metsätaloustieteiden maisteri Michael Hornborg siirtyi MTK:n puheenjohtajaksi huhtikuussa 2006 liiton toiminnanjohtajan paikalta. Aiemmin Hornborg on ollut muiden muassa Turkiseläinten kasvattajain liiton toiminnanjohtajana sekä Brysselissä MTK:n toimistossa ja komissaari Erkki Liikasen kabinetissa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi