keskiviikko 10.2.2010 | Ella, Elina  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Microsoft kouluttaa Suomessa 1 000 it-konsulttia

23.8.2007 0:02

It-yhtiöt ovat Microsoftin johdolla huolestuneet suomalaisen it-osaamisen laadusta. Yhtiöiden mukaan osaavista työntekijöistä on pulaa, vaikka alalla uutisoidaan yt-neuvotteluista ja irtisanomisista.

Työvoimapulaa helpottamaan Microsoft on perustanut 20 muun it-yrityksen kanssa oman koulutusohjelman, jonka tavoitteena on kouluttaa kolmessa vuodessa tuhat it-ammattilaista. Tänä syksynä alkavaan ohjelmaan valituille on luvassa työpaikka ohjelmaan osallistuvassa yhtiössä, kuten Affectossa, Cap Geminissä, Enderossa, Satamassa, SysopenDigiassa tai WM-datassa.

"Olemme tänä vuonna palkanneet jo 140 uutta työntekijää ja tulemme palkkaamaan sata lisää. Työpaikat tällä alalla lisääntyvät, mutta ne eivät ole niitä töitä mitä aikaisemmin ajateltiin", WM-datan toimitusjohtaja Seppo Matikainen sanoo.

Microsoftin Suomen-toimitusjohtajan Ari Rahkosen mukaan yritykset joutuvat internetin ja verkostoitumisen vuoksi muuttamaan liiketoimintamallejaan niin ripeään tahtiin, että it-osaajapula hidastaa projektien toteutumista jo puolella vuodella.

Koulutus kestää yhteensä neljä kuukautta, joista lähiopetuspäiviä on 20. Koulutusohjelma on suunnattu korkeakouluopiskelijoille ja jo työssä oleville.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.