torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Myyjille vaadittiin vapaata jouluaattoa

19.12.2006 16:14

Joukko kaupanalan työtekijöitä osoitti tiistaina mieltään kauppojen jouluaukioloa vastaan Helsingissä. Kaupat saavat sunnuntaiksi osuvana jouluaattona olla avoinna kello 13:een asti.

Pieni joukko mielenosoittajia kokoontui Elinkeinoelämän keskusliiton ja Suomen Kaupan liiton edustalle Etelärantaan. Paikalla oli lähinnä toimistoväkeä ja luottamusmiehiä.

"Koska aukiolosta päättäneet eivät antaneet meille virallista keinoa puuttua, ajattelimme kuitenkin kertoa mielipiteemme", mielenilmauksen järjestäjä Kenneth Liukkonen kertoi.

Jouluna varsinaisten myyjien lisäksi on töissä myös yrittäjiä sekä jouluapulaisia, jotka mielellään hoitavat jouluaaton tuplapalkkaiset tunnit.

Vaisuun, parilla banderollilla pönkitettyyn mielenilmaisuun kokoontuneet pohtivat myös sitä, miksi kauppojen pitää saada olla avoinna jouluaattona.

"Jos viime hetki olisi lauantaina, olisi silloinkin niitä, jotka hakevat viime tingassa sen maksalaatikkonsa. Ei se kenenkään joulua pilaisi, jos kaupat olisivat kiinni", Palvelualojen ammattiliiton viestintäpäällikkö Timo Piiroinen pohti.

Samoilla linjoilla oli HOK-Elannon kauppojen pääluottamusmies Harry Vainio. Hän ei usko, että sunnuntaiksi osuva jouluaatosta tulee vilkas kauppapäivä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.