7.3.2008 10:27
Moottoripyörien vakuutusmaksujen hintaerot näyttävät kasvavan edelleen.
Moottori-lehden tammikuisessa numerossa laskettiin, että viime vuoden vastaavasta ajasta huimimmat hintaerot ovat nousseet 2 500 eurosta lähes 2 800 euroon.
Ja mikä maallikon silmissä erikoisinta, Suomessa on yksi vakuutusyhtiö, jonka hinnoitteluun vaikuttaa myös vakuutuksen ottajan sukupuoli.
Moottori-lehden mukaan vakuutusyhtiö Ifin vakuutus- ja korvaustilastoista tekemät analyysit kertovat, että naispuolinen moottoripyöräilijä on vakuutusyhtiölle "vaarallisempi" kuin miespuolinen.
Siksi nainen myös maksaa miestä enemmän.
Moottoripyörien vakuutushintojen perusteet muuttuivat parisen vuotta sitten.
Nyt vakuutuksen hinta lasketaan useimmiten tehon ja painon perusteella, kun ennen ratkaisevaa oli kuutiotilavuus. Vakuutusten hinnat halpenivat kauttaaltaan.
Ifissä moottoriajoneuvovakuutuksista vastaava johtaja Mikko Pöyhönen korosti STT:lle yhtiön ratkaisun perustuvan todellisuudessa korvattuihin tapaturmiin ja niiden riskiin. Pöyhönen ei ota kantaa siihen, mitkä ominaisuudet tekevät naisista riskialttiimpia motoristeja.
"Se on tuhannen taalan kysymys. Vastaus on monien eri tekijöiden kombinaatio", Pöyhönen sanoi.
Hänen mukaansa Ifin tietokanta moottoripyöräturmista on niin laaja, että sen perusteella miehet ja naiset voidaan sijoittaa "eri maksuluokkiin".
"Suomen vahinkotapahtumista ja korvaustilastoista analysoimamme tiedot riittävät siihen", Pöyhönen vakuuttaa.
Yksikönpäällikkö Kyösti Talsi Pohjolasta kertoo, ettei yhtiö löytänyt tilastollisia perusteita miesten ja naisten erottelemiseen vuoden 2006 alussa, kun maksuperusteita rukattiin muuten.
"Ainakaan meidän tietokantamme ei naisten vakuutusten erilaiseen hinnoitteluun pohjaa antanut, eikä myöhemminkään asiaan ole jouduttu puuttumaan", Talsi sanoi.
Tapiola puolestaan painottaa vakuutuksenottajan ikää hinnoittelussaan.
"Pidämme yllä sukupuolten välistä tasa-arvoa hinnoissamme. Sen horjuttamiseen emme ole löytäneet perusteita, vaikka tariffointia mietimmekin toki jatkuvasti", tuotepäällikkö Eeva Koskela toteaa.
Ylitarkastaja Juha Kumpulainen tasa-arvovaltuutetun toimistosta pitää sukupuoleen perustuvia hinnoitteluperusteita yleensäkin ongelmallisina.
"EU:n tuoreen direktiivin mukaan vakuutusmaksujakaan ei saa hinnoitella sukupuolen mukaan. Kansallisille ratkaisuille jätettiin kuitenkin pelivaraa. Silloin pitää vakuutusyhtiön riskianalyysillä osoittaa, että poikkeava ratkaisu on perusteltu", Kumpulainen muistuttaa.
If on toimittanut riskianalyysin Vakuutusvalvontavirastolle, jolla ei ollut asiasta tässä vaiheessa huomautettavaa. Analyysin puntarointi virastossa on kuitenkin vielä kesken; se valmistunee keväämmällä. Riskianalyysin yhteenvedon tulee löytyä myös kyseisen vakuutusyrityksen verkkosivuilta.
Suomessa oli viime syksynä noin 165 000 yksityisille rekisteröityä moottoripyörää. Naiset omistivat niistä runsaat 15 000.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi