perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Naisten ja miesten ydinvoimakannat eriytyvät

Naiset ovat entistä kielteisempiä, miehet yhä myönteisempiä

2.9.2009

Naiset suhtautuvat ydinvoiman lisärakentamiseen entistä kielteisemmin ja miehet entistä myönteisemmin. Näin kertoo energiayhtiö Fortumin teettämä mielipidekysely.

Selvityksen teki Protone puhelinhaastatteluna elokuussa. Edellinen vastaava kysely tehtiin Fortumin toimesta toukokuussa.

Naisista 63 prosenttia kertoi elokuussa vastustavansa uutta ydinvoimaa. 18 prosenttia oli myönteisellä kannalla. 19 prosenttia ei ottanut kantaa.

Naisten kielteisyys oli kolmessa kuukaudessa kasvanut, sillä toukokuussa vastustajia oli 58 prosenttia. Kannattajia oli silloin 19 prosenttia.

Miesten puolella havaittiin vastakkainen kehitys. Elokuussa miehistä 56 prosenttia kannatti lisärakentamista, kun osuus toukokuussa oli 45 prosenttia. Lisäystä tuli siis peräti 11 prosenttiyksikköä.

Kielteisellä kannalla miehistä oli elokuussa 33 prosenttia ja toukokuussa 39 prosenttia.

Miesten puolella mitattu kehitys nosti kaikkien vastaajien suhtautumista elokuussa myönteisempään suuntaan. Lisäydinvoimaan suhtautui elokuussa myönteisesti 37 prosenttia kaikista, kun osuus oli toukokuussa 32 prosenttia.

Kaikista vastaajista kielteisesti suhtautuvia on edelleen selvästi enemmän kuin myönteisiä. Kielteisten osuus oli elokuussa 48 prosenttia, toukokuussa 49 prosenttia.

Fortumin teettämässä selvityksessä kysyttiin yleisöltä myös, mille yhtiölle ydinvoimalupa tulisi myöntää, jos päätetään rakentaa lisää.

Fortum nousi suosituimmaksi. 25 prosenttia oli valmis antamaan luvan Fortumille. 11 prosenttia kannatti Teollisuuden Voimaa ja kuusi prosenttia puolsi uutta tulokasta Fennovoimaa.

Enemmistö eli 58 prosenttia katsoi, ettei rakentajalla ole merkitystä.

Fortumia kannatettiin eniten sen tuttuuden ja valtio-omistuksen takia. Teollisuuden Voima sai kannatusta parhaana vaihtoehtona teollisuudelle ja Fennovoima kilpailua lisäävänä tekijänä ja laajan omistuspohjansa takia.

Enemmistö helsinkiläisistä halusi, että mahdollinen Loviisa-3 tuottaisi kaukolämpöä Helsingille, mutta joka neljäs epäili idean toimivuutta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.