16.2.2010 23:00
Naisten osuus suomalaisten pörssiyritysten hallituksissa on tasaisessa kasvussa.
Viime vuoden yhtiökokouksissa suurissa pörssiyrityksissä hallituspaikoista 17 prosenttia meni naisille. Tänä keväänä osuus on kasvamassa 22 prosenttiin.
Helsingin Sanomat laski naisten osuuden yritysten yhtiökokouskutsuista. Tiistaihin mennessä kutsun oli julkistanut 45 yritystä.
Nordean ex-johtaja ja hallituskonkari Eira Palin-Lehtisen mielestä kehitys on pitkän työn tulosta.
"Toimiin on alkanut tulla konkretiaa, kun yritysten hallintokoodia muutettiin."
Pörssiyritysten hallintoa säätelevä Corporate governance -suositus edellyttää, että yritysten hallituksissa on edustettuna molempia sukupuolia. Jos tästä säännöstä poiketaan vielä tänäkin vuonna, sille pitää esittää perustelut.
Vain neljä tähän mennessä julkisuuteen tullutta yhtiötä on valitsemassa pelkästään miehiä hallitukseensa.
Yksi niistä on rakennuskoneita vuokraava Cramo. Nimitysvaliokuntaa johtava Stig Gustavson selittää asiaintilaa sillä, että yhtiön suuromistajaksi viime vuonna noussut Hartwallien suku ei löytänyt sopivaa naisehdokasta.
Muita nollan naisen firmoja ovat Elektrobit, Norvestia ja Okmetic.
Stockmannin hallituksen kahdeksasta paikasta kolme on menossa naisille: Carola Teir-Lehtiselle, Eva Liljeblomille ja uudelle jäsenelle Charlotta Tallqvist-Cederbergille.
Maskuliininen toimiala ei ole estänyt naisten löytymistä suurten pörssiyritysten hallituksiin. Niin Rautaruukin kuin Outokummun hallituksiin on ehdotettu kolmea naista.
Ylipäätään lähes kaikkien isoimpien pörssiyritysten hallituksissa naisia alkaa olla jo useampia. Muun muassa Nokiassa, Koneessa, Finnairissa, Fortumissa, Kemirassa ja Nordeassa on kolme hallitusnaista.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi