JUURI NYT ›

UUTISANALYYSI

Nokia on vaatinut ja saanut erilaisia asioita muuttouhkauksilla

19.2.2009 0:32

Sähköisen viestinnän tietosuojalain eli paljon puhutun Lex Nokian vatvonta on tuottanut sivujuonteena kysymyksen vaikuttamisesta ja hyväksyttävän vaikuttamisen rajoista.

Helsingin Sanomat kirjoitti kaksi viikkoa sitten, että Nokia on lobannut sähköpostin tunnistetietojen tutkimisen sallivaa lakia voimakkaasti. Kirjoituksessa kerrottiin, että jotkut lain valmistelun kanssa tekemisissä olleet ovat kokeneet Nokian jopa uhkailleen maasta lähdöllä, jos lakia ei hyväksytä.

Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo tyrmäsi Talouselämä-lehdessä uhkailuväitteet. Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila esitti Ylen Arto Nybergin ohjelmassa, että painostusväitteet selvitetään. Kallasvuon mielestä ylipäätään ajatus siitä, että Nokia uhkailisi maasta lähdöllä, on absurdi.

Historia todistaa kuitenkin toista. Suomessa on pelätty Nokian muuttoa jo yli kymmenen vuotta – eikä suotta. Pelon möykky alkoi kasvaa kevättalvella 1997, jolloin Ruotsin verkkojätti Ericsson kertoi avoimesti suunnittelevansa pääkonttorin ja keskeisten toimintojen siirtämistä pois Ruotsista korkean verotuksen takia. Sittemmin yhtiö luopui aikeista.

Nokian ei tarvinnut esittää näin suoraa uhkavaatimusta. Yhtiö oli saanut tahtonsa läpi vähemmälläkin. Suomessa oli 1997 jo myönnetty ulkomaisille huippuosaajille verohelpotuksia. Pelon itua kuitenkin ravittiin hienovaraisesti.

Silloin toimitusjohtajana toiminut Jorma Ollila sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa toukokuussa 1997, että pääkonttorin siirtämiseen ei ole perusteluja. Mutta sijaintipaikkaa pohdittiin hänen mukaansa Nokiassa jatkuvasti. "Verotustilanne on Suomessa sietämätön", Ollila jatkoi.

Viestintäjohtaja Lauri Kivinen ilmaisi asian vähän toisin Ilta-Sanomissa. "Katso nyt ulos ikkunasta, ei tämä kovin houkutteleva maa ole".

Verokeskustelua käytiin jälleen vuonna 2002 kiivaasti Ollilan ja teollisuuden etujärjestön TT:n johdolla. Ollila oli sanonut vuoden 2001 syksyllä Ylen ohjelmassa, että "riippuu vain Suomesta", miten kauan yhtiön ylin johto ja pääkonttori pysyvät täällä.

SAK teki kansalaisille kyselyn, jonka yksi väite kuului: "Maan hallitus ei saa alistua suuryritysten johtajien vaatimuksiin verotuksen keventämisestä, vaikka nämä uhkaisivat vetää pääkonttorinsa pois Suomesta." Vaikka Nokiaa ei mainittu nimeltä, oli ilmeistä, että ennen kaikkea siitä puhuttiin. Toki huolta kannettiin myös esimerkiksi Nordean pääkonttorista.

Nokian ylimmässä johdossa varmasti tiedetään, että tätä historiaa vasten tarkasteltuna verhotutkin viestit ymmärretään helposti uhkailuksi.

Kokonaan toinen asia on, miten pelotteluun ja uhkailuun pitäisi suhtautua.

Jokaisen tärkeän lain valmisteluun liittyy eri suunnista tulevaa voimakastakin lobbausta. Yritysten näkökantojen esiin tuominen tai edes uhkailu (kunhan se ei kohdistu henkeen tai terveyteen) ei ole laitonta, eikä välttämättä eettisesti arveluttavaakaan. On yritykseltä ihan rehellistä kertoa, kuinka tärkeänä se verotusta tai muuta lainsäädäntöä pitää. Ei Nokiankaan pitäisi hävetä tuoda kantojaan julki.

Virkamiesten ja lainsäätäjien tehtävä on punnita, mikä arvo eri suuntien argumenteille annetaan. Usein yritysten vaatimuksiin on taivuttu, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Vaikka yhteiskunta on olemassa ensi sijassa kansalaisia varten, heidän hyvinvointinsa edellyttää myös yritysten menestymistä.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain kohdalla on kuitenkin oikeutetusti kysytty, onko elinkeinoelämän lobbareita kuultu lainvalmistelussa liian herkällä korvalla. Monien asiantuntijoiden mielestä tämä lakiesitys nimittäin asettaa yrityksen edut jopa kansalaisen perusoikeuksien edelle.