lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla

Nokialta järeä vastaisku Googlelle

24.6.2008 9:08 | Päivitetty: 24.6.2008 9:45

Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Nokia haluaa ostaa ohjelmistoyhtiö Symbianin kokonaan itselleen.

Nokia haluaa ostaa ohjelmistoyhtiö Symbianin kokonaan itselleen.

Maailman suurin matkapuhelimien valmistaja Nokia ostaa ohjelmistoyritys Symbianin. Samalla Nokia kokoaa teollisuuden johtavia yrityksiä uuteen Symbian-säätiöön, jonka jäsenet saavat käyttöjärjestelmän käyttöönsä maksutta. Mukana ovat muun muassa kaikki viisi suurinta matkapuhelinvalmistajaa.

”Yritysoston ja Symbian-säätiön perustamisen myötä siitä tulee myös kiistattomasti langattoman innovaation houkuttelevin alusta. Tämä on ajuri uusille kuluttajasukupolville suunnattujen vetovoimaisten Internet-pohjaisten sovellusten kehityksessä”, sanoo Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo tiedotteessa.

Symbian-käyttöjärjestelmällä toimivia ohjelmistoalustoja kehittäneet Motorola, Sony Ericsson ja japanilainen NTT DoCoMo luovuttavat omat ohjelmistonsa säätiön käyttöön. Käytännössä erilliset ohjelmistoalustat integroidaan yhteen Symbianin käyttöjärjestelmän kanssa. Myös Nokia luopuu oman S60-ohjelmistoalustansa lisensoinnista.

Nokia maksaa Symbianin osakkeista 3,647 euroa kappaleelta. Kaupan arvo on 264 miljoonaa euroa. Nokia omistaa nykyisin 48 prosenttia Symbianin osakkeista.

Symbianin omistajista Ericsson, Sony Ericsson ja Siemens ja Panasonic ovat hyväksyneet ostotarjouksen. Nokia odottaa myös Samsungin hyväksyvän tarjouksen.

Ruotsalainen verkkoyhtiö Ericsson omistaa Symbianista 15,6 prosenttia, kännykkävalmistajat Sony Ericsson 13,1 prosenttia, Panasonic 10,5 prosenttia ja Samsung 5,6 prosenttia.

Amerikkalainen Google perusti viime syksynä Open Handset Alliance -yhteenliittymän, jossa on mukana osittain samoja yrityksiä. Yhteenliittymän tavoitteena on edistää Googlen Android-ohjelmistoalustan läpimurtoa matkapuhelimiin.

Maailman älypuhelimista valtaosa käyttää tällä hetkellä Symbiania. Sen kilpailijoita ovat Microsoftin Windows mobile, Applen iPhonessa käyttämä OS X ja RIM:n Blackberry.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.