lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla

Nokian kehno tulos syö kuntien taloudesta satoja miljoonia

23.1.2009 22:05

Martti Kainulainen / Lehtikuva

Nokian pääkonttori Espoon Keilaniemessä.

Nokian pääkonttori Espoon Keilaniemessä.

Nokian tuloksen roima pudotus saattaa suomalaiskaupunkeja kiperään tilanteeseen. Kunnat joutuvat rukkaamaan budjettejaan, kun Nokian maksamat yhteisöverot pienenevät kaikkiaan 400 miljoonaa euroa. Summassa ovat mukana myös muut yhteisöveron saajat kuin kunnat.

Kunnista tyypillisiä kärsijöitä ovat Oulu, Salo ja Espoo, joissa Nokia ja sen alihankkijat maksavat merkittävän osan kunnan verotuloista.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) toimitusjohtaja Pekka Ylä-Anttila arvelee, että kaikkiaan yritysten maksaman yhteisöveron määrä laskee jopa puoleen siitä, mitä se oli vielä 2007. Nokian osuus koko potista on noin 20 prosenttia, joten kärsimään joutuvat monet muutkin kunnat.

"Tämä vuosi tulee olemaan huono ja kun kuntatalous on muutenkin ongelmissa, niin kyllä sillä on vaikutusta", Ylä-Anttila sanoo.

Juuri kymmenen kunnan kanssa yhdistyneessä 55 000 asukkaan uudessa Salossa Nokian yhteisöverojen katoaminen todella kirpaisee, koska Nokian osuus kunnan saamasta yhteisöverosta on 90 prosenttia.

"Olemme yrittäneet laskea näitä juttuja niiden tietojen varassa, jotka meillä oli syksyllä. Ennusteista otimme aika paljon alas, koska oli sellainen kutina, että kenties asiat menevät heikommin kuin syksyllä ennakoitiin", sanoo Salon talousjohtaja Seppo Juntti.

Yhteisöverokato näkyy kuntien taloudessa rankimmin vasta 2011, koska silloin valtio jakaa kunnille vuosien 2008 ja 2009 yhteisöverotuottoa. Nyt jo on selvää, että vuoden 2008 loppu oli suurta pudotusta, eivätkä ennusteet vuodella 2009 ole ainakaan yhtään paremmat.

Yhteisöveron menetystä suurempi pelko kunnissa on ansiotuloverojen vähentyminen, koska kuntien saamista verotuloista yhteisövero on vain kahdeksan prosenttia.

Salossa oli ennen kuntaliitosta 17 000 työpaikkaa, joista 5 000 Nokian. Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo sanoi torstaina, että taloudellinen tilanne aiheuttaa myös vaikutuksia henkilöstön määrään.

"Jos työllisyyspohjalla tapahtuu jotakin, niin se on paljon laajempi ongelma ja jakautuu koko maakuntaan", Seppo Juntti sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.