sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Nokian teknologiajohtaja Rich Green otti aikalisän

9.6.2011 8:43

markku ruottinen / hs

Rich Green jäi vapaalle.

Rich Green jäi vapaalle.

Matkapuhelimia valmistavan Nokian johtokunnan jäsen ja teknologiajohtaja Rich Green on jäänyt henkilökohtaisista syistä vapaalle.

Nokia vahvistaa tiedon, mutta ei kerro poissaolon pituutta eikä syytä.

Helsingin Sanomien kahden toisistaan riippumattoman lähteen mukaan Green on poissa ainakin vuoden loppuun saakka, eikä todennäköisesti palaa Nokiaan.

Syynä ovat näkemyserot yhtiön strategiasta.

Green on Nokiassa erittäin arvostettu johtaja, joka tuntee hyvin laaja-alaisesti ohjelmistotekniikkaa. Ennen siirtymistään Nokian palvelukseen hän työskenteli teknologiajohtajana ohjelmistoyhtiö Sun Microsystemsissä.

Nokian nykyisten vaikeuksien taustalla on ohjelmistojen merkityksen laiminlyönti operatiivisessa liiketoiminnassa. Yhtiön ylin johto luotti liian pitkään vanhentuneeseen ja rikkoutuneeseen Symbian-ohjelmistoon.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan Greenin näkemyserot liittyvät ainakin osittain päätökseen luopua puolijohdeyhtiö Intelin kanssa kehitetystä Meego-käyttöjärjestelmästä.

Yhden tulkinnan mukaan Green olisi halunnut jatkaa Meegon kehittämistä.

Helmikuussa Nokia valitsi älypuhelimien ensisijaiseksi käyttöjärjestelmäksi ohjelmistoyhtiö Microsoftin Windows-ohjelmiston ja päätti luopua Symbianista ja Meegosta

Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop on sanonut, että Meegosta piti luopua siksi, että kokonaisen puhelinmalliston kehittämiseen olisi kulunut vuosia.

Helmikuussa toimitusjohtaja Elop erotti Meegon kehittämisestä ennen Greeniä vastanneen johtokunnan jäsenen Alberto Torresin. Monien Nokian entisten ja nykyisten johtajien mielestä Torresin päättämättömyys oli yksi pääsyy Meego-puhelimien epäonnistumiseen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.