11.2.2011 15:25 | Päivitetty: 11.2.2011 16:18
Nokia piti infotilaisuuden työntekijöilleen Oulussa.
Tampere/Oulu/Salo. Osa Nokian työntekijöistä Tampereella marssi perjantaina ulos työpaikaltaan. Tampereen Hervannan yksiköstä lähti yli tuhat ihmistä kello 14.
"Aika moni käytti joustavaa työaikaa", sanoi Kalle Kiili, Nokian ylempien toimihenkilöiden luottamusmies Tampereella.
Henkilöstö on huolissaan etenkin siitä, miten Symbian-järjestelmän kanssa työskentelevien käy. Nokian palkkalistoilla on Tampereella vajaat 3 000 henkilöä. Heistä noin 1 500 työskentelee Symbian-käyttöjärjestelmän kanssa, josta yhtiö ilmoitti aikovansa luopua.
Myös Oulussa moni nokialainen pelkää nyt työpaikkansa puolesta. Oulu voi menettää jopa useita satoja työpaikkoja, mikäli Nokian yksiköissä Symbian- ja Meego-käyttöjärjestelmän suunnitellussa ja kehitystehtävissä oleville ei löydetä uutta työtä.
Oulun viihdekeskus Teatrian salista purkautuikin perjantaina ulos sadoittain hämmentyneitä Nokian työntekijöitä pihalla odottaviin linja-autoihin. Tunnelma oli ristiriitainen.
Ylempiä toimihenkilöitä edustava Mikko Merihaara kertoi, että yhtiöllä on Oulussa hieman alle 2 000 työntekijää. Heistä tuhatkunta työskentelee Symbian-käyttöjärjestelmän ja noin 600 Meegon puolella.
”Selvää on vain se, että työt vähenevät Symbianin kehitystyössä. Jos tilalle saadaan uutta työtä Windowsin puolelta, niin ketään ei irtisanota. Väen vähennyksiä silti pelätään”, Merihaara sanoi.
Toimitusjohtaja Stephen Elopin mukaan Symbian- ja Meego-käyttöjärjestelmät väistyvät vähitellen Nokian älypuhelimista Windows Phonen tieltä.
Merihaara sanoi, että mahdollisista henkilöstövähennyksistä ja niiden aikatauluista ei ole kantautunut vielä tietoa. Henkilöstä kuuli muutoksista aamulla. Merihaaran mukaan osa työntekijöistä ei enää palannut loppupäiväksi työpaikalleen.
Huoli työpaikasta paistoi työntekijöistä torstaina myös Salossa, jossa henkilöstölle järjestetystä tiedotustilaisuudesta poistui varsin vähäsanaista väkeä.
Toisaalta Nokian johdon kertomat uudistukset myös poistivat arvailuja yhtiön tulevasta suunnasta.
"Herra Elop on itse Microsoftilta, joten ei tämä oikeastaan hämmentänyt. Symbianista siirrytään Windows Phone -käyttöjärjestelmään", sanoi tuotekehittelyn projektipäällikkö Jari Randelin heti Salon tiedotustilaisuuden jälkeen.
Elop: Nokia leikkaa työpaikkoja myös Suomessa 11.2.2011
Pekkarinen: Työpaikat lähdössä Oulusta, Tampereelta, pääkaupunkiseudulta ja Salosta 11.2.2011
Kiviniemi: Nokia merkki uuden teknologian kriisistä Suomessa 11.2.2011
Nokia sukelsi Wall Streetilläkin 11.2.2011
Sijoittajilta täystyrmäys: Nokian kurssi putosi 14 prosenttia 11.2.2011
Nokia ja Microsoft laajaan yhteistyöhön 11.2.2011
Epätietoisuus valtasi Nokian työntekijät Salossa, katso video 11.2.2011
Elop: Android-puhelimilla olisi ollut vaikea erottua 11.2.2011
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
|