16.10.2009 8:38 | Päivitetty: 16.10.2009 9:12
Nokian talous- ja rahoitusjohtaja Rick Simonsonin paikalle on nimitetty nykyinen myyntijohtaja Timo Ihamuotila.
Matkapuhelinjätti Nokian talous- ja rahoitusjohtaja Rick Simonson luopuu nykyisistä tehtävistään. Uudeksi talous- ja rahoitusjohtajaksi on nimitetty marraskuun alusta Nokian nykyinen myyntijohtaja Timo Ihamuotila.
Simonson siirtyy Nokian laiteyksikköön matkapuhelinliiketoiminnan vetäjäksi.
"Timo Ihamuotilalla on vahvan rahoitustaustan lisäksi asiantuntemusta myös useista muista liiketoiminnan alueista, mikä on vahva etu talous- ja rahoitusjohtajan tehtävässä", Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo sanoo tiedoteessa.
Simonson on työskennellyt Nokian talous- ja rahoitusjohtajana vuodesta 2001. Hän on ollut sijoittajien keskuudessa erittäin arvostettu.
Nokia on tehnyt laiteyksikössä muitakin organisaatiomuutoksia. Yksikön liiketoiminta on jettu perinteisiin matkapuhelmiin ja älypuhelimiin.
Simonson saa vastuulleen peruspuhelimet. Älypuhelimista vastaa amerikkalainen Jo Harlow, joka on työskennellyt jo pitkään Nokiassa. Viimeksi hän on vastannut muun muassa musiikkipuhelimista.
Timo Ihamuotilan tilalle Nokian myyntijohtajaksi nousee Nokian Kiinan-liiketoiminnasta nykyään vastaava Colin Giles.
Simonson ja Ihamuotila jatkavat työskentelyään myös Nokian johtokunnassa. Simonson raportoi vastedes Nokian laiteyksikön johtajalle Kai Öistämölle. Ihamuotilan esimies on toimitusjohtaja Kallasvuo.
Edellisen kerran Nokia ilmoitti henkilöstövaihdoksista korkeimmassa johdossaan elokuun lopussa. Silloin yhtiö kertoi perustavansa ratkaisut-yksikön, jonka johtajaksi valittiin venezuelalainen Alberto Torres. Hän sai myös paikan Nokian johtokunnasta.
Samassa yhteydessä laiteyksikön taloudesta ja rahoituksesta vastannut johtaja Robert Andersson jäi pois johtokuntatyöskentelystä.
Nokian tuloksessa ei vieläkään merkkejä paremmasta 15.10.2009
Nokia uskoo puhelimien ja palveluiden kannattavuuden paranevan 15.10.2009
Tulosjulkistus veti Nokian kurssin selvään laskuun 15.10.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi