29.4.2009 9:14 | Päivitetty: 29.4.2009 9:27
Pohjoismaiden suurin pankki Nordea on huolestunut luottotappioiden kasvusta. Nordean mukaan makrotalouden kehityksen heikkeneminen on lisännyt arvonalentumistappioihin liittyvää epävarmuutta loppuvuonna.
Yhtiön tuloskehitys on kuitenkin pysynyt markkinoiden odotuksia parempana. Pankin alkuvuoden liikevoitto putosi vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana kuusi prosenttia verrattuna vastaavaan aikaan viime vuonna.
Liikevoitto oli 833 miljoonaan euroa huolimatta siitä, että nettomääräiset luottotappiot pysyivät korkealla tasolla.
Nordea huomauttaa juuri julkistetussa osavuosikatsauksessaan, että taloudellisen tilanteen heikkeneminen on lisännyt selvästi luottotappioita ja ongelmaluottoja.
”Luottotappioiden lisääntyminen on väistämätöntä, kun talous supistuu ennennäkemätöntä vauhtia. Osakeannin jälkeen Nordean pääomarakenne on entistä vahvempi, joten pystymme säilyttämään asemamme yhtenä Euroopan vahvimmista pankeista”, Nordean konsernijohtaja Christian Clausen tyynnyttelee osavuosikatsauksessa.
Luottotappioita oli alkuvuonna nettomääräisesti 356 miljoonaa euroa eli 0,54 prosenttia luottokannasta. Vuosi sitten samaan aikaan luottotappioita oli 0,03 prosenttia luottojen yhteismäärästä.
Nordean arvonalentumistappiot olivat ensimmäisellä neljänneksellä suunnilleen samalla tasolla kuin vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä. Pankki odottaa, että sama taso säilyy kaikilla neljänneksillä koko vuoden ajan.
Nordean osakekohtainen tulos painui 0,19 euroon viime vuoden 0,20 eurosta. Tulos oli kuitenkin selvästi parempi kuin analyytikot olivat odottaneet.
UPM:n tulos painui pakkaselle 29.4.2009
Ahlstrom tavoittelee uusia säästöjä 29.4.2009
Lääkeyhtiö Oriola teki hyvän tuloksen 29.4.2009
Mainonnan vähentyminen puolitti Alma Median tuloksen 29.4.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi