torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Nordea hävisi riidan Mermaid-sijoituksesta

28.12.2009 5:00

Pohjoismaiden suurin pankki Nordea on hävinnyt ensimmäisen riidan kohutuista Mermaid-sijoituksista, joiden vastuita ratkotaan Arvopaperilautakunnassa ja oikeudessa. Ensimmäisen päätöksen teki Arvopaperilautakunta, jonka yksimielisen päätöksen mukaan Nordean on korvattava 10 000 euroa Mermaid-joukkovelkakirjalainaan sijoittaneelle eläkeläiselle.

Korvaus tulee maksettavaksi, mikäli laina menettää täysin arvonsa ensi helmikuussa, mikä on todennäköistä. Nordea saa kuitenkin vähentää korvaussummasta eläkeläiselle maksetut lainan korkotuotot.

Vaikka kyse on vain yhdestä päätöksestä ja 10 000 eurosta, se voi olla Nordean kannalta periaatteellisesti iso ennakkoratkaisu. Noin 1 500 Nordean asiakasta nimittäin merkitsi Mermaid-lainoja, joista on tähän mennessä kertynyt asiakkaille yhteensä noin 140 miljoonan euron tappiot.

Jokainen tapaus tosin käsitellään Arvopaperilautakunnassa tai oikeudessa erikseen eli nyt ratkaistua tapausta ei voi suoraan soveltaa muihin riitoihin.

Lautakuntaan oli valittanut vuonna 1936 syntynyt eläkeläinen, jolla oli niin sanottu konsultatiivinen omaisuudenhoitosopimus. Eläkeläinen merkitsi Mermaid-lainaa syyskuussa 2006 sijoitusneuvojan suosituksesta 10 000 eurolla.

Lautakunnan mielestä sijoitusvaihtoehdon kokonaismarkkinoinnissa eläkeläiselle ei kuvattu "riittävän tasapuolisesti ja huolellisesti" Mermaidin keskeisiä ominaisuuksia. Myöskään lainaan liittyviä riskejä tuotu "riittävän selkeästi esille", lautakunta katsoo päätöksessään.

Lautakunnan mukaan kyseessä oli "monimutkainen ja vaikeasti ymmärrettävä sijoitustuote erityisesti terminologian ja rakenteen osalta".

Lautakunta päätyi ratkaisemaan asian Nordean tappioksi, vaikka itse myyntimateriaalissa ei ollut puutteita. Paino pantiin sille, mitä eläkeläisen sijoitusneuvoja kertoi ennen sijoituspäätöstä.

Esitteissä on lautakunnan mukaan todettu "monessa kohtaa, että velkakirjojen pääoma ei ole turvattu" eli että pääoman voi menettää. Lautakunnan mielestä henkilökohtaisessa myyntitilanteessa annettu informaatio onkin ollut "ristiriidassa asiakkaalle annetun markkinointiesitteen kanssa".

Arvopaperilautakunnan näkemyksen mukaan markkinointi on näin ollen kokonaisuudessaan muodostunut asiakkaan näkökulmasta harhaanjohtavaksi.

Lisäksi laina ei vastannut asiakkaan sijoitusprofiilia, jossa pyrittiin siirtymään osakkeista vähemmän riskialttiisiin tuotteisiin, lautakunta katsoo.

Näin ollen tuotteen riskit olivat myyntihetkellä suuremmat kuin mitä asiakas oli ilmoittanut olevansa valmis ottamaan.

Toisesta samansuuruisesta Mermaid-lainasta eläkeläinen ja Nordea pääsivät sopimukseen, joten sitä ei käsitelty Arvopaperilautakunnassa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.