sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Nordean tulos ennustettua parempi

27.10.2010 8:26

Mikko Stig / lehtikuva

Nordea Wtc:n pankkikonttori Helsingin Aleksanterinkadulla.

Nordea Wtc:n pankkikonttori Helsingin Aleksanterinkadulla.

Nordean tulos kolmannella neljänneksellä ylitti odotukset. Pankki kertoo saaneensa heinä-syyskuussa liikevoittoa 960 miljoonaa euroa, jossa on viime vuoteen verrattuna kasvua 15 prosenttia.

Liiketoiminnan tuotot kasvoivat 2 363 miljoonaan eli noin yhdeksän prosenttia. Rahoituskate oli 1 321 miljoonaa, mikä on hivenen viime vuotta heikommin.

Konsernijohtaja Christian Clausenin mukaan vahvaa tulosta selittää esimerkiksi luottotappioiden väheneminen. Pankki kertoo myös saaneensa runsaasti uusia asiakkaita.

Pankin mukaan sen markkinaosuus henkilöasiakkaista on kasvanut, ja yritysasiakkaidenkin määrä on loivassa nousussa.

Nordea laskee talouden elpymisen jatkuvan loppuvuonna. Pankin mukaan pohjoismaisten markkinoiden näkymät ovat parantuneet, vaikka kansainväliseen talouskehitykseen liittyy yhä paljon epävarmuustekijöitä.

Luottotappioiden määrän uskotaan edelleen vähenevän.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.