perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Oikeuskansleri arvostelee kiisteltyä Lex Nokiaa

2.12.2008 9:11

Jaakko Jonkka

Jaakko Jonkka

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka pitää eduskunnan käsiteltävänä olevaa Lex Nokiaa ongelmallisena.

"Epäilen, ovatko kaikki ne tilanteet, joissa tunnistamistietojen manuaalista käsittelyä ehdotetaan, oikeudellisesti perusteltavissa. Epäilen myös, ovatko käsittelyoikeudet riittävän täsmällisesti eritelty," Jonkka sanoo.

Jonkka on hyvin pitkälle samaa mieltä kuin perustuslakivaliokunnan kuulemat oikeustieteen professorit. Heidän mielestään Lex Nokia heikentää tarpeettomasti perusoikeuksia ja antaa yhteisötilaajille eli työnantajille liian suuret toimintavaltuudet. Kyse olisi merkittävien, poliisia suurempien, pakkokeinojen myöntämisestä yksityiselle taholle ilman lupamenettelyä.

Perustuslakivaliokunta päätti marraskuussa, että Lex Nokiana ja urkintalakina tunnetun sähköisen viestinnän tietosuojalain muutos ei ole vastoin perustuslakia. Siksi se voidaan säätää tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Oikeusoppineiden mielestä lakiesitys olisi pitänyt säätää perustuslainsäätämisjärjestyksessä.

Lakiesitys on parhaillaan eduskunnassa liikenne- ja viestintävaliokunnan käsittelyssä. Lopullisesti eduskunta äänestää lainmuutoksesta todennäköisesti joulukuun puolivälissä. Sen läpimeno on lähes varmaa, koska hallituspuolueet ovat asiasta sopineet.

Oikeuskansleri on eduskunnan oikeusasiamiehen lisäksi maan korkein laillisuusvalvoja.

Hän valvoo, että valtioneuvoston ja tasavallan presidentin päätökset ja toimenpiteet ovat perus- ja ihmisoikeusnäkökulmista lainmukaisia.

Keväällä Jonkka päätti, että oikeudellista estettä hallituksen esitykselle ei ole. Sitä ennen asiaa väännettiin pitkään oikeuskanslerinviraston sekä liikenne- ja viestintäministeriön välillä. Tammikuussa lakiesitys poistettiin jo kerran valtioneuvoston esityslistalta oikeuskanslerinviraston vaatimuksesta.

"Lähdimme siitä, että hallituksen esitys voidaan lähettää eduskuntaan, koska se sisälsi lausuman lakiesityksen käsittelystä eduskunnan perustuslakivaliokunnassa. Esitykseen tehtiin myös vaatimiamme muutoksia."

Oikeus luottamukselliseen viestintään on perustuslaissa määrätty perusoikeus, jolle suojan antaa myös Euroopan ihmisoikeussopimus.

"Yleisellä tasolla sanoisin, että kyllä minä pitäisin huomionarvoisena sitä, mitä tiede-elämä on asiasta sanonut. Heillä on eniten aikaa ja asiantuntemusta asioihin perehtyä. Perusoikeuksien rajoittamisessa pitää olla aina äärettömän tarkka", Jonkka sanoo.

Lakiesityksessä yhteisötilaaja saisi oikeuden seurata työntekijöiden sähköpostiliikennettä, mutta ei oikeutta kajota viestien sisältöön.

Tarkkailuoikeus annettaisiin myös yliopistoille, virastoille, kirjastoille ja jopa taloyhtiöille, joilla on oma viestintäverkko. Sähköpostin lisäksi tarkkailuoikeus koskisi ip-liikennettä kuten nettipuheluita ja pikaviestipalveluja.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.