10.9.2010 12:20 | Päivitetty: 10.9.2010 13:52
Nokian ja ohjelmistoyhtiö Microsoftin yhteistyö tiivistyy, ennakoi Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollilla.
Ollilla sanoi Nokian pääkonttorissa perjantaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, että yhtiöillä tulee olemaan yhä enemmän alueita, joilla yhteistyötä voidaan tehdä.
Ollilan kanssa samoilla linjoilla on Microsoftin toimitusjohtaja Steve Ballmer. Hän sanoi tiedotteessa toivovansa, että yhteistyö Nokian toimitusjohtajaksi nimitetyn Stephen Elopin kanssa jatkuu.
Microsoftin ja Nokian suhteet ovat tiivistyneet muutenkin viime aikoina.
Nokiaa ja Microsoftia pidettiin pitkään kilpailijoina, jotka kamppailivat tietotekniikkamaailman herruudesta. Microsoft ei kuitenkaan onnistunut yrityksissään tuoda ohjelmistojaan mobiilimaailmaan lähellekään samalla voimalla kuin se hallitsee tietokoneiden ohjelmistoja.
Samaan aikaan Nokian pyrkimykset päästä hallitsevaan asemaan mobiileissa internetpalveluissa alkoivat takkuilla pahan kerran.
Yhtiöt alkoivat lähentyä muutama vuosi sitten, ja Nokia julkisti Microsoftin ohjelmistoihin perustuvan minikannettavan runsas vuosi sitten. Yhteistyösopimus antaa Nokialle mahdollisuuden hallita toimistojen mobiileja tarpeita Microsoftin tuttujen ohjelmien avulla.
Microsoftille Nokia tuo keinon päästä matkapuhelinmarkkinoille, joille yhtiö ei onnistunut omin voimin tunkeutumaan.
Pääkirjoitukset: Nokian toimitusjohtajan vaihto ei yllättänyt 11.9.2010
Ulkomaalainen toimitusjohtaja ei herätä työntekijöissä suuria tunteita 11.9.2010
Uusi toimitusjohtaja Elop: Nokia panostaa Pohjois-Amerikkaan 10.9.2010
Nokian Kallasvuo sai potkut, seuraaja Microsoftilta 10.9.2010
Nokian nousupyrähdys vaimeni iltaa kohden 10.9.2010
Goldman Sachs: Uusi toimitusjohtaja ei ole ihmelääke 10.9.2010
Uusi Nokia-johtaja on tottunut huippuansioihin 10.9.2010
Kallasvuolle 4,6 miljoonan euron eroraha 10.9.2010
Elop pisti iPhonensa tehosekoittimeen 2008 10.9.2010
PROFIILI"Kenraali” Elop astuu Nokian johtoon 10.9.2010
KOMMENTTIKallasvuon vaikea taival 10.9.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi