17.12.2006 18:08
Orion on aloittanut lääkkeiden valmistuksen alihankintana kaikessa hiljaisuudessa Intiassa tänä vuonna. Tuotannon lisäksi yhtiö hankkii Intiasta raaka-aineita ja teettää uusien lääkkeiden tutkimusta ja tuotekehitystä.
Myös tutkimustoiminta on aloitettu tänä vuonna 12 tutkijan voimin. Yksi tohtori ja 11 maisteria ovat töissä paikallisessa tutkimuslaitoksessa Mumbaissa, mutta palkan maksaa Orion.
Tänä vuonna lääkkeiden valmistuksen aloittanutta intialaista alihankkijaa Orion kerro, eikä edes Suomessa myytävien lääkevalmisteiden nimiä.
Orionin toimitusjohtaja Jukka Viinanen sanoo, että tutkijoita palkataan "todennäköisesti vielä lisää" alkuperäislääkkeiden alkuvaiheen tutkimuksiin, mutta "tutkimusta johdetaan Suomesta."
Orionin Intia-projekti etsii vielä uusia yhteistyömuotoja. "Intian osuus Orionin toiminnassa on joka tapauksessa kasvussa", Viinanen sanoo.
Hän arvioi, että 12 intialaisen kemistin kustannuksella palkkaisi Suomessa 3–4 tutkijaa. Orion ei kuitenkaan ole siirtämässä tutkimusta ja tuotekehitystä Intiaan.
"Toimimme siellä, jotta voisimme yleensä tehdä tutkimusta kilpailukykyisesti Suomessa", Viinanen selittää. Hänen mukaansa suomalaisia kemistejä on ollut jopa vaikea löytää töihin. Myöskään tuotantoa ei Viinasen mukaan ole tarkoitus siirtää Intiaan.
Orionin liiketoiminnan kehittämisestä vastaava Riitta Vartiainen korostaa sitä, että intialaiset valmistajatkin täyttävät dokumentaatiota ja tuotannon laatua koskevat EU:n vaatimukset.
" Laadun tulee olla täysin sama kuin se on Orionin omassakin tuotannossa", hän sanoo.
Hänen mukaansa intialaisissa tehtaissa on yleisesti kahdenlaisia tuotantolinjoja: sellaisia, joissa noudatetaan eurooppalaisia laatuvaatimuksia ja sellaisia, joissa ei.
"Linjat saattavat olla jopa samassa tehtaassa", Vartiainen kertoo.
Viinasen mukaan Orion hankkii ulkomailta erilaisten järjestelyjen avulla "kymmeniä lääkkeitä". Se tarkoittaa yleensä lisensiointia. Varsinaista suoraa alihankintavalmistusta Orionilla on vain Intiassa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi